Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - VAUVA

Kolmas kerta

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Synnytyskertomus:
Kolmas kerta

---

Syyskuussa-05 kolmannen lapseni laskettu aika oli ylittynyt reilulla viikolla, niin kuin edellistenkin, ja minun oli määrä mennä sairaalaan yliaikakäynnille.

Kaksi edellistä lastani olivat syntyneet juuri ennen tätä käyntiä, toisen kanssa tuli sairaalaan lähtö edeltävänä aamuna ja toisen kanssa saman päivän aamuna, mutta nyt luulin pääseväni käynnille, kun edellisenä iltanakaan ei ollut mitään merkkejä. Mutta niin kävi tälläkin kertaa että heräsin yöllä puoli kolmen aikaan siihen että lapsivettä valuu. Herätin mieheni ja soitin ystäväni meille lapsenvahdiksi ja odotin jännittyneenä supistuksia, mutta niitä ei tullut. Ystäväni ja mieheni kehotuksesta lähdimme kuitenkin sairaalaan sillä neuvolassa oli varoiteltu että vauva saattaisi syntyä nopeastikin.

Sairaalassa kätilöt olivat vain helpottuneita kun minulla ei ollut supistuksia, kaikki synnytyshuoneet olivat täynnä ja kaksi äitiä jonotti! Sisätutkimus kertoi että olin auki vaivaiset pari senttiä ja meidät vietiin lepohuoneeseen supistusten alkua odottelemaan.

Olo oli turhautunut, kun aamu sarasti, eikä vieläkään tuntunut mitään pientä nipistelyä kummempaa, vaikka lapsivettä valui kaiken aikaa. Klo 9 pääsin lääkärin tutkittavaksi, kaikki oli onneksi kunnossa ja lapsen painoarvioksi sanottiin 3,8 kg mutta synnytys ei ollut käynnistynyt ja se päätettiin käynnistää. Sain tipan klo 10 ja vihdoin supistukset alkoivat, mutta ne olivat hyvin epämääräisiä ja vaihtelevia eivätkä juurikaan kipeitä. Turhautumisen lisäksi aiheutti pientä huolta se että vauvan sydänkäyrä oli kuulemma hiukan liian tasainen ja kätilöt vaihtoivat tarkemman koneen käyrää piirtämään. Pelkäsin jo että joudun pian leikkauspöydälle mutta onneksi lääkäri kävi toteamassa kaiken olevan ihan hyvin.

Klo 12 olin vasta kolme senttiä auki ja olin todella pitkästynyt, kun kaikki kävi niin hitaasti, tuntui ettei vauva synny koskaan. Samalla puhkaistiin kalvot ja lapsivettä tuli vielä niin paljon että sänkykin kastui. Tippaa nostettiin ja supistukset muuttuivat saman tien säännöllisiksi ja myös kivuliaiksi, mutta synnytys sentään oli nyt vihdoin käynnistynyt kunnolla.

Reilun tunnin jaksoin keinutella pallon päällä, mutta sitten supistukset muuttuivat niin koviksi ja repiviksi, paljon pahemmiksi mitä edellisellä kerralla, että minun oli pyydettävä jotain lievitystä. Epiduraalia en halunnut, koska se ei ollut auttanut kahdella edelliselläkään kerralla, mutta kätilö suositteli paraservikaali-puudutusta ja sain sen klo 14.

Se auttoikin välittömästi ja olo tuntui suorastaan autuaalta, kätilökin sanoi että näytän heti ihan eri ihmiseltä. Sisätutkimuksen tulos oli taas pettymys, vain 4,5 cm auki. Kätilö kuitenkin sanoi että puudutus saattaa avata kohdunsuuta nopeastikin, ja olin erittäin hämmästynyt ja riemuissani kun hän tutki tilanteen 15 minuutin kuluttua uudelleen ja ilmoitti, että olenkin jo täysin auki! Asettauduin istumaan jakkaralle, jolla synnytin edellisenkin lapseni - suosittelen sitä kaikille - ja mieheni istui taakseni, että sain nojata ja tukea häneen.

Siinä sitten tovi odoteltiin seuraavaa supistusta, että olisin voinut ponnistaa,  mutta sitä ei koskaan tullutkaan, kaikki kivut olivat hävinneet ja tuntui jotenkin huvittavalta vain istua siinä kun edessäni kyykki kätilö ja harjoittelija valmiina vastaanottamaan vauvan.

Tunsin kuinka vauvan pää laskeutui alemmas ja päätin työntää sitten ilman supistusta ja pää tulikin ulos heti ja sen verran se sattui, että päätin työntää saman tien loppuun asti ja vauva tuli maailmaan vauhdikkaasti klo 14.30. Ponnistusvaiheen kestoksi kirjattiin 2 minuuttia.

Kätilö nosti vauvan syliinsä ja katsoin että vau, poika kahden tytön jälkeen.  Seuraavaksi huomasin, että vauvan naama oli aivan sininen, eikä se huutanut. Kätilö oli kuitenkin rauhallinen, totesi että saitte tällaisen mustikkanaama pojan, niin tiesin että kaikki oli kunnossa, ja parkaisihan se poika kun pääsi äidin syliin. Istukan irtoaminen vaati hieman apua, mutta sen jälkeen oloni oli mahtava, yhtään tikkiä ei tarvinnut ommella ja pystyin istumaan normaalisti, olisin voinut lähteä heti kotiin.

Pikkumiehen mitat olivat 54,5 cm ja 4275 g , että olikin sitten reilusti arviota suurempi ja pisteitä sai 9-9. Vaikka alku takkuilikin, niin lopulta koko synnytyksen kestoksi tuli 2 tuntia ja 45 minuuttia.

- Äippä71

-

LISÄÄ KERTOMUKSIA

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Palaute |