Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - VAUVA

Kesävauvan synnytyskertomus - Ihan isänsä näköinen - ensimmäinen synnytys

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Kesävauvan synnytyskertomus
- Ihan isänsä näköinen

---

Edessä ensimmäinen synnytys

Odotan ensimmäistä lastani. Raskaus, jota yritimme miehemme kanssa puolisen vuotta, on sujunut hyvin. Olen ollut elämäni kunnossa. Ikuisena huolehtijana mielessäni ovat tosin pyörineet myös ajatukset siitä, voiko vauva hyvin, kehittyykö se normaalisti, onko se terve, miten pärjäämme kotona vauvan kanssa... Mutta päällimmäisenä tunteena on ollut ilo ja ylpeys suureksi paisuneesta vatsastani ja pikkuisesta, joka tulee muuttamaan elämämme kertaheitolla.

Laskettu päivä - lauantai 12. kesäkuuta - tulee ja menee. Käyn neuvolassa, kaikki on kunnossa. En ole hermostunut, mutta odotan kovasti, että jotain tapahtuisi. Jaksan edelleen käydä pari kertaa päivässä kävelylenkillä. Olo on jotenkin seesteinen. Tajua vasta jälkeenpäin, miten pari päivää ennen synnytystä käperryin itseni ja vauvani ympärille.

Keskiviikkoaamuna huomaan pientä rusehtavaa vuotoa. Ehkä tästä vielä jotain tulee! Supistukset eivät tunnu miltään, kohdun kivutonta kovettumista vain. Kiertelen päivän ostoksilla. Istun puistonpenkille syömään jäätelöä ja katselemaan ihmisiä. Oloni on vähän levoton.

Supistukset alkavat

Illalla lähden vielä kävelylle. Kierrän tutun lenkkini. Ei supistuksia, pöh. Käyn suihkussa ja asetun telkkarin ääreen kyljelleni katsomaan elokuvaa.

Silloin tulee ensimmäinen supistus. Se kestää kauan ja on kipeä.

Kuluu puoli tuntia, uusi supistus ja taas puolen tunnin kuluttua supistaa. Mies rauhoittelee, käy nukkumaan puolenyön aikoihin, pyytää minuakin tulemaan sänkyyn. Olen kuitenkin liian levoton nukahtamaan. Jään alakertaan istuskelemaan. Ulkona on valoisa kesäyö. Avoimesta ikkunasta kuuluu välillä lintujen laulua. Supistuksia tulee nyt 20 minuutin välein ja ne ovat oikeasti kipeitä. Käyn vessassa. Vuoto on muuttunut kirkkaanpunaiseksi. Soitan sairaalaan, josta rauhoittelevat ja kehottavat lähtemään kotoa, kun en enää pärjää kivun kanssa.

En pysty enää istumaan. Kävelen ympäri alakertaamme. Mies kuorsaa yläkerrassa. Supistuksia tulee noin vartin välein. Kun supistus tulee, nojaan molemmilla käsillä ylös seinään. Se helpottaa. Välillä kyykistyn polvieni päälle, olen lukenut jostain, että tämän pitäisi nopeuttaa avautumista. Tunnit kuluvat. Kello on jo viisi. Menen suihkuun. Neuvolassa sanottiin, että jos synnytys on oikeasti käynnissä, suihku voi voimistaa supistuksia. Näin käykin. Viivyn suihkussa vartin (kunnes lämmin vesi loppuu). Tullessani pois huudan miehelle, että nyt mennään. Mies on uninen, käy suihkussa (kylmä vesi virkistää!), enää ei tarvita selityksiä. Naamastani varmaan näkee, että se on menoa nyt. Sairaalakassi mukaan ja lähdemme kotoamme viimeisen kerran kahden aikuisen perheenä.

Sairaalamatka kestää vartin. Odotan supistuksen ennen autoon menoa, äkkiä autoon ja ajo sairaalaan. On lämmin ja aurinkoinen kesäaamu. Teillä on hiljaista. Olemme perillä juuri ennen seuraavaa supistusta, noin kuuden aikaan. Menemme ilmoittautumaan ja kätilö ohjaa meidät samantien vastaanottohuoneeseen. Kyselee vointiani ja käskee samantien käyrälle, jotta nähdään, onko kohdunsuulla tapahtunut oikeasti mitään. Supistuksia tulee edelleen. Käyrällä makaaminen on tuskallista. Kone piirtää tiheää kuvaajaa. Mies pitää minua kädestä. Vihdoin kätilö tulee ja kurkkaa kuhdunsuulle. Jo viisi senttiä auki. Kehuu, että olen pärjäillyt hienosti kipuni kanssa kotosalla. Jostain syystä kehut lämmittävät minua kovasti. Minulta kysellään kivunlievitystä. Sanon haluavani epiduraalin. Kätilö ehdottaa ammetta, jonne pääsenkin seuraavaksi. Ammeessa supistukset voimistuvat ja tihentyvät. Seison vielä suihkun alla hyvän tovin.

Synnytys alkaa - epiduraali ei toimi!

Pääsemme synnytyssaliin. Kello on kahdeksan. Minulla on jo vaikeuksia selvitä kipujeni kanssa ja pyydän epiduraalia, joka luvataan mahdollisimman pian. Hengittelen kätilön ohjeiden mukaan ilokaasua. Siitä tulee vähän sekava ja pöhnäinen olo, mutta se vie kuitenkin kärjen kivulta, joka tuntuu vievän jalat alta. Saan epiduraalin. Odotan sen helpottavat kipujani, mutta näin ei käykään. Jostain syystä epiduraali ei toimi kohdallani niinkuin pitäisi, vaikka sen laittaminen onnistui hyvin.

Kätilö vaihtuu. Vuoroon tuleva kätilö on nuori, mutta tuntuu osaavan hommansa hyvin. Makailen sängyssä ja yritän levätä supistusten välissä. Mies istuu vieressä, pitää kädestä ja on hermostuneen näköinen. Lopulta tuntuu, ettei kivulla ole enää suvantovaiheita, vaan se on yhtä ja samaa tasaisesti jatkuvaa. Saan tehosteannoksen epiduraalia, se ei auta yhtään. Kohdunsuu on jo 9 senttiä auki, vielä hetki pitäisi odottaa. Huudan. Huudan niin paljon kuin kurkusta lähtee, vaikka olin etukäteen ajatellut synnyttäväni hillitysti. Mies näyttää hätääntyneeltä, muttei lähde viereltäni mihinkään. Kynteni pureutuvat hänen kämmeneensä.

Ponnistusvaihe

Lopulta minua kehotetaan ponnistamaan. Mutta minua ei ponnistuta yhtään!

Epiduraali lamaannutti supistuksia, vaikkei vienytkään kipua kunnolla. Saan oksitosiinitipan ja puudutteen kohdunsuulle. Ponnistan supistuksen tullessa, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Ponnistaminen sattuu mielettömästi, mutta puren hammasta ja yritän ponnistaa kipua kohti, kuten kätilö neuvoo. Kuluu vartti, puoli tuntia, tunti. Olen aivan puhki. Kätilö näyttää vähän hermostuneelta. Minua alkaa pelottaa, sanon, etten jaksa toista tuntia.

Kätilö sanoo lapsen voivan hyvin ja hakee toisen kätilön paikalle. He pitävät yhdessä jaloistani kiinni ja antavat minulle tuen, jota vasten ponnistaa. Kuluu vielä vartti. Ponnistan ja lepään, ponnistan ja lepään. Lopulta kipu on valkoista hehkuvaa usvaa ja kuulen korvissani vain mieheni kannustuksen: vielä vähän, sinä jaksat!

Lapsen pää syntyy, sitten pieni tauko ja seuraavalla ponnistuksella koko lapsi. Kello on 12.15. Kätilö nostaa lapsen ilmaan. Meidän lapsemme! Se on poika, niin tutunnäköinen, ilmetty isänsä. Lapsi saa 9 pistettä ja voi kaikin puolin hyvin. Mies suutelee minua kyynelten valuessa poskiaan pitkin. Minäkin itken onnesta ja helpotuksesta. Kipu on hetkessä poissa. Tilalla on tunne, jollaista en olisi voinut kuvitellakaan. Poika käpertyy paitani alle hamuamaan rintaani. Se on niin minun silmissäni niin täydellinen.

Pojalla on painoa liki neljä kiloa, pituutta 52 senttiä. Kätilö kehuu jaksamistani. Ponnistusvaihe kesti lopulta 1 h 20 min. Istukka syntyy täydellisenä. Nousen itse pöydältä ja kävelen suihkuun. Mies pesee lastenhoitajan kanssa poikaamme.

Vähän myöhemmin skoolaamme mieheni kanssa tuoremehulla. Kertaamme tapahtunutta ja ihmettelemme pientä nyyttiä, joka tuhisee ja aukoo silmiään. Meitä on nyt kolme.

- Lilli

-

LISÄÄ KERTOMUKSIA

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Auer Media | Palaute |