Oli tammikuinen
maanantaiyö ja supistukset alkoivat. Laskettuun aikaan oli
yksi päivä.
Soitimme
sairaalaan klo 1.30, mitä voisimme tehdä. Kätilö käski
odottelemaan kotona mahdollisimman kauan, koska supistusten
väli oli niin pitkä. Aamuviideltä halusin sairaalaan.
Puoli
kahdeksalta lääkäriryhmä tuli paikalle kätilön kera.
Olin monitoreissa. Ryhmän poistuttua kätilö tuli
keskustelemaan ja ehdotti, josko lähtisimme kuitenkin
kotiin. Hymyilin ja sanoin miettivämme asiaa. Tosiasiassa
kivut olivat mielestäni niin kovat, että sähähdin
miehelleni kätilön lähdettyä, että "kotiin lähden
vasta ruumisarkussa." Sairaala oli tupaten täynnä
synnyttäjiä, mutta saimme kuitenkin jäädä paikalle.
Aamukymmenen
tienoissa olin seurannassa päivystysosastolla, monitoreissa
jälleen. Olo oli tukala, mutta miestäni pyysin menemään
kotiin odottelemaan. Klo 13 alkoi tapahtumaan. Lapsivedet
menivät ja kivut kävivät sietämättömiksi. Yritin
heijata itseäni eri asennoissa ja kätilö antoi kumpaankin
pakaraan puudutuksen, jotka olivat tehottomia. Ennen kello
kolmea henkilökunta lähti kärräämään minua
synnytyssaliin päin: olin kontallani rullattavassa sängyssä
ja tässä vaiheessa oli aivan samantekevää, vaikka
olisivat kärränneet ensisynnyttäjän alasti läpi käytävien.
Synnytyssalissa
sain pelkäämäni, mutta toivotun epiduraalin, mikä
osoittautui taivaaksi. Yli kahdentoista tunnin eriasteisten
supistelujen jälkeen olo raukesi ja sain vihdoinkin levätä.
Lepo oli todellakin tarpeen ja miehenikin tuli tässä
vaiheessa luokseni. Se olikin päivän paras tapahtuma!
Levon jälkeen
alkoi ponnistaminen. Synnytys oli ehdottomasti kovin paikka,
missä olen elämäni aikana ollut. En onneksi osannut etukäteen
kuvitella, miten kivuliasta koko touhu on. Mutta minunkin
kohdallani kivut unohtuivat heti, kun tyttäremme näki päivänvalon
klo 17.31. Ponnistaminen oli kestänyt 16 minuuttia.
Oi sitä iloa,
mitä syntymästä seurasi. Ensimmäinen ajatus oli, että
olemmeko me saaneet noin kauniin pienen tyttären? Kaikki
oli kohdallaan!
Nyt vauvamme on
6,5 kk ja odottelee unta rattaissaan. Seuralainen syntyy
tammikuussa 2006, joten ikäeroa tulee aika tarkalleen
vuosi. Toivottavasti synnytys menee yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin,
kivut unohtuvat äkkiä.
- Tammivauva
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
