Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - VAUVA


| Vastaa viestiin | VAUVA |

Neuvolasta ja imetyksestä

retsi - 15.09.2009 - 23:15

Meillä oli tänään tytön ensimmäinen lääkärineuvola. Ensin siis mentiin tuttuun tapaan omalle hoitajalle. Tytöllä ei ollut paino nuossut, pituutta oli tullut. Terkkari ei ollut huolissaan, kun on sen verran tuota lähtöpainoa ja reippaasti mennään plussan puolella.

En itsekkään ole huolissani, mutta kun aloin kyselemään, että voisiko johtua siitä, kun tyttö taitaa saada enemmän tuota etumaitoa (imetyksellä siis mennään). Imetyksen kanssa meillä on juuri ongelmana vuolaat/suihkuavatrinnat. Ensin tulee niin haipakkaa, että ei tyttö meinaa perässä pysyä, mutta kun virtaus hidastuu ei maltakaan enää olla rinnalla (olen koittanut eri asennoille "huijata" tyttöä ottaamaan samaa rintaa). Tyttö myös kakkaa usein ja välillä kakka tulee ns. vaahtona (mikä myös tyypillistä, jos on vuolaatrinnat).

Yritin siinä sitten kysellä neuvoja ja varmistusta, että voisiko johtua runsaasta etumaidon saamisesta, nämä vatsavaivat ja painon nousemattomuus.. Kysyin myös että kannattaisiko tarjota useamman kerran samaa rintaa. Vastauksena oli: "En tiedä. Älä nyt rupea toista rintaa pihtaamaan. Jos maito tulee lujaa, voi niellä ilmaa. Äidinmaito on lapselle parasta." Sitten heivasi meidät lääkärille ja kävi itse soittelemaan puheleita..

Olin siinä sitten itse vähän, että just.. "En tiedä" on meidän neuvolan vastaavan terveydenhoitajan vastaus, kun yritän kysellä apuja imetykseen. Kyllä tuntui todella kurjalta.. Jotenki sitä vaan olettaa, että neuvolasta näihin pulmiin juuri apua saisi. Onneksi tuttavapiirissä on imetykseen erikoistunut henkilö, kenen puoleen ilmeisesti käännyttävä näissä asioissa..


VASTAUKSET:


Prinsessa - 16.09.2009 - 07:29

Voi sentään, tätähän tämä on LIIAN usein! Ei ole tietoa eikä tueta yhtään..

Toivottavasti voin edes vähän auttaa. Tyttösi on varmaan noin kuuden viikon ikäinen, jos eka lääkärineuvola oli nyt - suihkutissit ja muutenkin maidon yletön tulo yleensä tasaantuu vauvan ollessa kolmen kuukauden ikäinen (ei kaikilla, esim. mulla ei..) ja moni sekoittaa tämän maidon tulon vähenemiseen (mikä on erittäin harvinaista mikäli lapsi saa imeä niin usein kun haluaa ja tarjotaan pelkkää tissiä)

Nykyään ei sinällään tehdä enää kauheasti eroa etu- ja takamaitoon. Olet varmaankin jo tutustunut imetystukilistan sivuihin, kun tiedät tuosta suihkutissien hoidosta mutta sinuna ottaisin yhteyttä ihan keneen tahansa imetystukihenkilöön, mielummin tietysti omalta alueeltasi. Imetystukipuhelinhan on nyt tämän viikon lakossa, sillä siltä meinataan viedä rahat

No mutta, voit koittaa tehdä niin, että pahimmat suihkut annat suihkuta suosiolla harsoon, yleensä lapsi vähän protestoi kun nälkä olisi mutta se kovin paine hellittää yleensä tosi pian ja silloin lapsikaan ei ime niin paljon ilmaa. Voit myös kokeilla eri imetysasentoja, makuullaan imettäessä mulla ei niin pahasti suihkunnut.
Suihkuaminen voi myös aiheuttaa rintaraivareita, NE MENEE OHI! Meidän likka raivosi 2 kk iässä pari viikkoa ja imetys onnistui ainoastaan jos sai tissin suuhun just silloin kun önisi itseään puolihereille... Ja tänä aikana kuitenkin paino nousi eniten (oltiin silloin just painontarkkailussakin vielä kaiken lisäki, voi sitä ressin määrää tuoreella äidillä)

Tsemppiä! Maitolaiturin keskusteluista löytää myös apua - jos ei valmista aihetta niin kirjoita tää sama sinne ja saat ihan asiantuntevaakin apua.
Mä oon vaan wannabe-imetystukiäiti, en oo käyny kurssejakaan.


Ap - 16.09.2009 - 09:01

Kiitti vinkeistä! Itsellä on tuo tukipuoli imetyksen suhteen kunnnossa. Eräs tuttuni vetää meillä päin imetystukiryhmää.

Itsellä lähinnä tulee mieleen, että jos joku äiti joka todella kamppailee imetyksen ja sen onnistumisen välillä saa tuollaista "palvelua" neuvolassa, niin varmaan kotiin lähdetään tippa linssissä . Mieleen tulee myös, että millaista on jatkon kanssa muutenkin, kun ei vaikuta kovin kiinnostuneelta muutenkaan.. Todella ikävää, kun itsellä on kuitenkin kovat odotukset ammattitaidon suhteen, kun kyseessä on sentään neuvolan vastaava hoitaja.

Esikoisen aikana meillä oli ihana vanhempi täti. Hän jäi eläkkeelle keväällä. Hänellä oli aina aikaa jutella ja halusi oppia uutta. Tämä uusi terkkari on niin niin kiireinen. Aina on jotain puheluita tai muita kiireitä..


me - 16.09.2009 - 09:09

kanssa olisimme halunneet neuvolassa tietoa unikoulusta niin vastaus oli "katsokaa netistä"


meea - 16.09.2009 - 14:43

me oltais tarttettu apua kelan pprujen kaa ni vastaus oli et "lukekaa kelan lehtinen ja kysykää kelasta, minä en ole edes opetullu noita ku ne muuttuu niin nopeesti ja että en mene neuvomaan väärin"


Prinsessa - 16.09.2009 - 14:46

Sinne neuvoloihin pitäs antaa palautetta!

Hyvä ap että sulla on tuki kunnossa, kaikilla ei valitettavasti ole

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|