VASTAUKSET:
Hei! - 10.09.2009 - 23:16
Oliko lapsi suunniteltu vai vahinko? Jos suunniteltu, niin oliko miehesi mukana suunnittelemassa vai oliko oma ideasi?
minä - 11.09.2009 - 09:10
En osaa sanoa muuta kuin että se on niin surullista kun noita miehiä on ja PALJON!. Yritäppäs saada itsellesi ystäviä tai muuta "tukiverkostoa" siihen kun miehes on tuollanen vastuuntunnoton ääliö että sen varaan ei kannata jättää yhtään mitään!
tuikku - 11.09.2009 - 09:49
Sitä varmaan käy välillä niin, että isä (eikä tietysti ehkä äitikään) tajua ennen vauvan syntymää, miten raskasta vauvan hoito voi olla. Vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei olisikaan, niin kyllä se rasittaa parisuhdetta, kun omaa- ja parisuhdeaikaa on vähän, tulee univelkaa ja vauva itkee masuvaivojaan tms. Eli ensimmäinen lohdutuksen sana: ensimmäinen vuosi varsinkin ensimmäisen vauvan kanssa on varmasti monelle rankka. Kun vauva kasvaa, hoito helpottuu. 3kk kohdalla on usein ensimmäinen rajapyykki, kun vauvan itkuisuus alkaa vähentyä.
On todella vaikea antaa neuvoja siihen, miten miehesi saisi mukaan lapsenhoitoon. Tavallaan tuo alkuvaihe on väistämättä äitivetoista varsinkin, jos äiti imettää. Kun vauva kasvaa, on miehen helpompi olla lapsen kanssa.
Yksi asia, mikä tuli mieleen on, että lähde miehesi matkaan, kun hän lähtee kyläreissuille. Ainakin isovanhempia kannattaa ehdottomasti lähteä katsomaan.
Sitten vain vähitellen voit yrittää antaa miehellesi vastuuta vauvan hoidossa. Sanot vaikka, että minun pitäisi tehdä nyt ruokaa, katsoisitko sinä vauvaa.
Tuttavani (mies ja isä) sanoi kerran, että ekat 2 vuotta on lapsella äitiaikaa, sitten alkaa isäaika. No, toivottavasti se ei ihan noin mene, mutta joskus miehillä menee aikaa siihen, että saa kiinni lapsenhoidosta.
Lilian - 11.09.2009 - 10:27
Mutta kyllä sen isän pitää olla mukana siinä perheen pyörittämisestä, että saa kiinni lapsen hoidosta. Eihän lapselle ja isälle synny edes minkäänlaista suhdetta, jos isä ei koskaan ole kotona ja vietä aikaa lapsen kanssa. Ei se kyllä ihan niin mene, että äiti on lapsen kanssa ekat 2 vuotta ja isä sen jälkeen. Kyllä sitä arkea ja perhe-elämää eletään yhdessä koko ajan.
Ap:lle sanoisin, että yritä jutella sen miehesi kanssa. Pyydä tai pakota se mukaan vaikka vaunulenkille, että saatte juteltua kunnolla, kun vauva on hiljaa (jos rauhoittuu vaunussa). Tai laittakaa vauva tunniksi, pariksi isovanhemmille hoitoon, että saatte kaksinkeskistä aikaa.
Yritä saada mies ymmärtämään mitä hän menettää, jos ei hoida vauvaa ja vietä aikaa sinun ja lapsen kansa. Ja yritä selvittää miksei mies halua olla kotona perheensä kanssa.
Jaksamista!
Alpo - 11.09.2009 - 10:41
Terapiaan.
Taas - 11.09.2009 - 11:05
näitä kynnysmattoja.. huoh. Paras neuvo kaikille näille säälittäville miehenpassaajille; lue oma tekstisi, mieti minkä neuvon antaisit tällaiselle ja noudata sitä.. Tajuatko miten paljon hallaa teet itsellesi roikkumalla tuommoisessa "suhteessa"? Ties mitä miehesi reissuillaan puuhaa. Haloo...
Nyt kaikessa hiljaisuudessa etsi oma kämppä ja häivy lapsen kanssa. Saat OMAN elämän. Tosimiehesikin saattaa silloin huomata menettäneensä jotakin tärkeää, mutta voit nauraa hänelle ja ilmoittaa tilinumerosi johon elatusmaksut voi suorittaa.
Menkää itseenne älkääkä valittako täällä!!!! TSEMPPIÄ
Joo-o - 11.09.2009 - 12:08
No kyllä itseensä sais mennä myös tämä joka heti kehottaa eroamaan. Sitten vielä ihmetellään miksi nykyään avioliitot ei kestä kun ihmiset ajattelevat niin kuin "Taas". Kyllä niitä ongelmia ensin pitäisi yrittää selvittää, kun nyt kyse ei ole kuitenkaan mistään väkivallasta.
Alkoiko tää miehesi käytös vasta silloin kun vauva syntyi vai oliko aiemminkin jo tällainen? Tuli vaan mieleen, että jos hän oikeasti onkin nyt vaan tosi peloissaan ja kokee ihan todella ettei hän osaa ja pysty ja kokee mielekkäämmäksi olla pois tieltä. Siihen lisättynä vielä se, että moni mies tulee mustasukkaiseksi lapsen synyttyä sille lapselle, kun lapsi onkin nykyään se joka saa äidin ajan, eikä mies. Siksi ehkä purkaa oloaan olemalla sinulle ilkeä/välinpitämätön.
Osittain - 11.09.2009 - 12:21
oli vähän kuin minun kirjoittama.. 
Meillä kans mies oli aina kaupungilla ja muualla kuin kotona ja minä kans ihmettelin että miks ei ole kotona..
Käytiin vakava keskustelu läpi ja huomattiin että molemmilta oli sellaiset syvät rakkauden tunteet jossain vaiheessa jääneet pois En tiedä vielä mitä itse teemme, se on vielä vaiheessa, kun kuitenkin jollain tasolla tykätään toisistamme, mutta 'se jokin' puuttuu..
Ja tultiin siihen tulokseen että kyllä sitä kotona viihdytään jos siellä on kivaa. Pois lähdetään jos joku mättää..
Ei tää varmaan auta, mut itse tulin siihen tulokseen että parisuhteessa joku mättää jos ei olla kotona, auteta toista, olla lapsen kanssa ym. (
On vaan niin tosi surullista tämmönen. Mekään ei kumpikaan edes tajuta miks tässä kävi näin ja millon
No voi - 11.09.2009 - 12:21
En mä ainakaan viitsisi tuhlata elämääni kusipäämiehen kanssa jota ei oma perhe kiinnosta! Mistä te noita kaivatte? Hyviä miehiä löytyy senkun etsii! Itse lähdin narsistiääliön luota ja löysin maailman kultaisimman miehen joka osallistuu kaikkeen lastenhoidossa ja kotihommissa. Baareissa, kylillä yms ei viihdy. En voi kuvitella että katselisin miestä joka maleksii kaupungilla kavereiden kanssa tai ramppaa äitin sapuskoja mussuttamassa.. Saati että "LÄHTISI JOHONKIN" ja tulis vasta tuntien päästä kotiin.. Voi HOHHOIJAA, en voi muuta sanoa....
tuikku - 11.09.2009 - 12:40
huh,huh, kyllä on uskomatonta, miten täällä heti eka neuvo on eroaminen. Tässä tapauksessa tilanne on ollut päällä ilmeisesti 2 kuukautta - se on aika lyhyt aika loppujen lopuksi. Ymmärsin, että heillä on ollut hyvä suhde sitä ennen.
Lapsen syntymä perheeseen on iso asia - joillekin vielä isompi asia kuin toisille. Sopeutuminen, uusien roolien löytäminen jne. voi viedä aikaa.
Tässä tapauksessa mukana on myös 3. osapuoli: 2 kk ikäinen vauva, joka varmasti arvostaisi sitä, että perhe pysyy koossa ja perhe-elämä saadaan pyörimään kaikkia tyydyttävällä tavalla. Kaikkissa pitkissä ihmissuhteissa on välillä ongelmia ja joskus ratkaisun löytäminen voi viedä aikaa jopa kuukausia.
Se, että ensimmäinen ohje on eroaminen, on minusta täysin vastuutonta.
No voi - 11.09.2009 - 13:38
Tällä palstalla joka toinen vinkuu samasta aiheesta, uskomatonta, jos kerran teidän mielestänne on ihan NORMAALIA että mies notkuu kavereilla, kaupungilla ja baareissa mieluummin kun olis kotona sinun ja lasten kanssa, älkää sitten itkekö täällä.. En voi käsittää miten joku voi KIRJOITTAA täällä aiheesta "höh olen taas yksin lasten kans kun mies lähti johonkin ja sano että tulee joskus ja baarissakin kai käy eikä kerro kenen kanssa ja vauvaa ei hoida eikä pitele vapaaehtosesti voi yhyy kylläpä minua harmittaa" eikä hälytyskellot soi yhtään... Miten ei voi tajuta.. ei ole elämää tuo.. Uskotteko siis että naisen paikka on kotona ja armollinen herra mies on oikeutettu menemään ties missä.. Hei ihan oikeesti nyt jumalauta!
"Se lähtee vaikka keskellä yötä jonkun luokse kylään, jos joku sattuu pyytämään. Mutta eipä tule minun luokse vaikka kuinka pyytäisin. Vastaukseksi saan viestiin: "Tulen ihan just!" ja tuohan tarkoittaa miehen kirjoittamana "ehkä tunnin tai kahden päästä" jos hänellä nyt ei satu olemaan silloin super mukavaa..."
H A L O O O O O O kauanko jaksat........
;-) - 11.09.2009 - 14:47
Suosittelen ulkkarimiestä! Ne on paljo ihqumpii!
turha - 11.09.2009 - 16:06
tollasii höpistä,et miks tollasen miehen otit ja plaa plaa
Ihmiset saattaa muuttua.Ei se elämä nyt vaan mee niin yksinkertasesti.
Eroaminenkin on vaikeeta jos on mies joskus ollu toisenlainen.Voi olla paljon tunteita jäljellä,yhteisiä asioita ja yhteistä taivalta takana.Eihän sitä ystäviäkään nakata heti mäkeen jos tulee eripuraa,miksi sitten OMA mies ja LAPSEN ISÄ pitäs mätkästä pellolle vaikeuksien tullen.
Rauhallisesti asiat puintiin ja miettimään asioita.
Hätäisiä päätöksiä ei kannata tehdä.
Ero vasta sitten jos tosiaan asiat niin huonosti,että niitä on mahdoton ratkaista tai rakkaus on loppunut.
Rakkaudettomaan liittoon ei ole kyllä hyvä jäädä.
- - 11.09.2009 - 16:19
-AP-:lle
Kuulostaa kovin tutulta... Neuvoja antaisin että koita jaksaa vauvaa hoitaa, ja jos miehestä ei ole muutakuin harmia, niin oikeasti "NOSTA KISSA PÖYDÄLLE"! Juttele, ja kerro miltä se tuntuu sinusta kun mies ilmoittaa että lähtee..
Mä tein selväksi miehelleni, ja niin se vain pinna lopulta "katkesi" ja mies keräs tavaransa ja lähti; mä tosin yritin kovinkin saada yhteistä aikaa enemmän ja pyysin aina tulemaan kotiin mutta ei se auttanut. Meni vain etäämmälle välillä ja tosin hoisi lastakin. Kaikki on nyt mietintävaiheessa. Ja neuvon sulle samoin.
Mieti mitä haluat.
Mä tiedän että mä haluan ehjän perheen, MIES+ LAPSET JA MINÄ!
Sen saan jos todella paljon sitä haluan !
hohhoijjaa! - 11.09.2009 - 21:31
Kuulostatte ihan yhdeltä tuttavapariskunnalta! Sillä erolla että siinä vaimoke on 20v. ja mies täyttää kohta 40! Luuletko tosiaan että tuollainen vätys tapojaan muuttaa? Kohta riitelette joka asiasta ja perheväkivaltakin astuu pian kuvioon. Poliisit tulee viikko viikolta tutummaksi ja lapsenne otetaan huostaan. Sitäkö haluat lapsellesi!?
Hei nyt muija oikeesti! Hankkiudu eroon siitä miehestä! Olet jo 2kk hoitanut lastasi yksin, eli olet siihen jo tottunut. elämäs muuttuu vain niin ettei aina tarvii odottaa tuollaista tomppelia kotiin makaamaan!
Krisu - 11.09.2009 - 23:57
Voisiko joku sukulainen tai ystävä tulla katsomaan vauvaa muutamaksi tunniksi? Saisitte kahdenkeskistä aikaa.
uupunut... - 12.09.2009 - 01:09
Mä oon yrittänyt jutella miehelle, mut sieltä tulee aina ne samat selitykset "eikö nyt äiti aina hoida enemmän lapsia.", "mä oon pienestä pitäen tottunut siihen et meillä on joku kaveri käymässä tai minä oon jossain. Mä en vaan osaa olla kotona..."
Uupunut... - 12.09.2009 - 01:17
Ainiin.. Ja mies on muutenkin kuin joku yöeläin. Yöllä on kyllä virtaa sählätä yksikseen, kun minä ja vauva ollaan jo nukkumas. Mut kun aamulla ja päivällä pitäisi jaksaa olla skarppina niin tää tyyppi vaan torkkuu! Tai valmistaa itsensä lähölle...
Hei! - 12.09.2009 - 10:14
Onko siis tilanne ollut ennen vauvan tuloakin jo tuollainen, että miehesi menee paljon yksikseen, vai onko hänen käyttäytymisensä muuttunut nyt vauvan syntymän jälkeen?
Entä tuo, mitä kyselin jo aikaisemmin, onko miehesi ollut mukana päättämässä siitä, että nyt alatte yrittää lasta?
Mielestäni ei voi antaa järkeviä neuvoja tilanteeseen, jos ei tiedä taustoja, ja nämä kaksi juttua ovat kyllä tosi olennaisia.
uupunut - 12.09.2009 - 14:16
No meillä oli vähän sellainen asenne silloin, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Käytettiin vain satunnaisesti ehkäisyä. Muutenkin oltiin puhuttu puoli vuotta ennen aika paljon lapsista ja siitä, että nyt on asenteet muuttuneet paljonkin lapsen tuloon liittyen. Ennen tuota ajateltiin, että ollaan monta vuotta yhdessä ennen kuin tehdään lapsia. Ja tuohon liittyy sekin, että mä en niin helposti tullut raskaaksi. Ehdittiin tottua siihen, että ne naistenpäivät aina tulee ajallaan vaikka ilman ehkäisyä ollaankin. Olihan se aikamoinen shokki yhtäkkiä molemmille, kun r-testi näyttikin plussaa. Olin kahden kuukauden ajan tehnyt negatiivisia testejä ja uskottiin, että mun hormoonitoiminta on sekaisin stressistä kun ei kuukautisia kuulu (näin oli käynyt ennenkin).
Mies on aina ollut "kyläluuta", mutta se ei niin minua häirinnyt silloin kun ei ollut lasta holhottavana. Eniten minua ärsyttääkin miehen puheet, kun hän lupasi olla enemmän kotona kun lapsi syntyy. Ja on kertonut, että on karsinut kylässä käynti reissujaan aika paljon!? On yksikin serkku mikä lähettää kahdentoista aikaan yöllä miehelleni viestin "Tuu käymään! jos ei ole muuta tekemistä". Pitäiskö sitä ollakkaan yöllä jotain ihmeellistä tekemistä?!
Nämä (lapsettomat) kaveritkin luulee, että vauva alkaa nukkumaan joka päivä samalla kellonlöymällä, eikä vatsavaivoista, itkukohtauksista ole puhettakaan.
Miehen velikin tunki meille jo toisena iltana/yönä kylään, kun olin tullut laitokselta vauvan kanssa! Luulis hänen nyt edes tajuavan mitä vauvan kanssa oleminen on, kun hänelläkin on 9kk vanha poika. Mutta taitaapi olla identtinen ajatusmaailma mun miehen kanssa. että akka laittaa vauvan nukkumaan ja pyörii kaksi tuntia kiljuvan lapsen kanssa makuuhuoneessa, kun mies töllöttää telkkaria olkkarissa.
Eli mies on kyllä vähentänyt luuhaamistaan joissain paikoissa, mutta päivä päivältä tuntuu vaan palaavan entiseen rutiiniinsa enemmän. Ekan päivän mies jaksoi olla minun ja vauvan kanssa, mutta jo seuraavana päivänä hän oli menossa kotonansa käymään. Nuo hänen reissut on pidentynyt siitä lähtien tunti tunnilta, kuset housussa tässä jo odotankin että milloin ne perinteiset yöreissut alkaa!
Mies kun huomaa, että päivä päivältä pärjään paremmin vauvan kanssa ja saan hänet tyyntymään helpommin ja helpommin... Niin eihän häntä enää tässä tarvitakkaan!
Vauva on taas alkanut tekemään sitä, ettei enää oikein rauhoitukkaan miehen sylissä ja mies ei enää oikein tunne lapsen tarpeita. Mun mielestä kuitenkin isänkin pitäisi lapsen tarpeisiin vastata! Hän on jotenkin alkanut kulkemaan jälkijunassa koko touhussa. "Kato se osaa kurottaa lelua kohti", tuon olen itse saattanut huomata jo viikko sitten. Mies rakastaa vauvaamme yli kaiken, sen hänestä huomaa jo kilomertin päähän. Mutta tuo vastuun ottaminen on aika vajaavaista minun mielestä.
uupunut... - 12.09.2009 - 14:46
Mä ymmärtäisin miestä, jos hän kävisi töissä, mutta hän on poissa kotoa muuten vaan kuin kokonaisen työpäivän. Meillä olikin kauhea riita juuri sinä iltana, kun tänne laitoin tämän ensimmäisen viestin.. Mies kysyi miten mä pärjään vauvan kanssa sitten kun hän on töissä, minä sanoin siihen "tuopahan se sinun poissa olo ainakin leipää pöytään. Että mieluusti minä silloin vauvan kanssa olen kotona!"
Me ollaan muutenkin niin erillaisista perheistä kotoisin... Minä olen suvusta, jossa ei olekaan kuin pelkkiä yrittäjiä. Mies suvusta, jossa myymällä omia tavaroita ja autoja saadaan silloin tällöin rahaa tilille.
Kaikista huvittavinta oli minun mielestäni, kun anoppini kertoi (toinen kynnysmatto minun lisäksi), että appiukko valehteli monesti maailmalla vieraille ihmisille, että heillä on suuri yritys ja ovat suurinpia veronmaksajia. Se oli mukamas niin leuhkaa ja hienoa olevinaan, kun jollain oli yritys. Vaikka oikeasti elivät joillain avustuksilla ja autokaupoilla...
Minä olen työnarkomaani ja mies löhöilijä, mies tyytyy vaatimattomampaan elämään kuin minä. Minkäs minä sille voin, jos olen sellaisesta perheestä, missä ei tarvinnut ikinä miettiä kauppaan lähdettäessä onko tilillä minkä verran rahaa. Ne ihmiset tämän mun kertoman ymmärtää, jotka itse ovat samassa tilanteessa. Muut saattavat käsittää leuhkintana...
Musta tuntuu, että ollaan ikuisesti tässä samassa pisteessä. Eletään pelkillä päivärahoilla ja mies ravaa (lapsuuden)kotonaan, kun ei täällä oikeassa kodissa osaa tehdä mitään.
Mä en haluaisi syödä mieheni miehuutta, mutta pakko kai se on. Ilmoitin nimittäin lähteväni ensi syksynä jatko-opiskelemaan ja opiskeluiden jälkeen perustan yrityksen. Sanoin siihen päälle vielä, että eipähän sitten tarvitse murehtia mistä rahaa saadaan kun sillä voi elättää vaikka koko suvun. Ja tuo ukkohan ei ole käynyt ammattikoulua loppuun, niin siinä se juju miehuuden syömisestä... Puheet on kyllä hänelläkin suuret, mutta mitään ei ole tähän päivään mennessä tapahtunut.
... - 12.09.2009 - 15:27
Älä anna lapsellisen ja itsekkään miehen pilata omaa ja lapsesi elämää. Jos on jo liki 30v niin tuskinpa tuohon ikävuodetkaan juuri auttaa. Tee mielessäsi päätös kuinka kauan katselet tuota menoa ja ellei miehellä ole aikomustakaan muuttua, niin lähde.Monta samanlaista tarinaa tuttavapiirissä, eikä kukaan miehistä tainnut lapsen takiakaan luopua "vapauksistaan".Nyt sitten ruikuttavat perään ja jatkavat samaa käytöstä seuraavan naisen kanssa. Ehdottomasti hanki hyvä ammatti ja työpaikka itsellesi, ettet joudu jäämään toisen suvun "armoille".Turvaa ainakin itsesi ja lapsen selusta jos tilanne pahenee
uupunut... - 12.09.2009 - 19:07
Mielessä vain kumminkin kummittelee ne meidän ensimmäiset ihanat vuodet... Ensin Oltiin ystäviä puolivuotta ihan väkipakolla, koska molemmat oltiin juuri erottu entisistämme ja haluttiin viettää elämää "vapaana". Tapaamiskerrat sitten vain tiheni ja tiheni... Mies sai sitten yksi kesäilta itsestään irti sen, että sanoi mulle "Mä taidan (nimi) rakastaa Sua aika paljon."
Huoh... Mä en ikinä ollut kokenut niin syvää rakkautta ja yhteen kuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa. Mä olin niin rakastunut!! Ja kaikkea ihanaa. Seksikin taivaallista jne. On niin paljon hyviä puolia miehessä ja ihania muistoja... Mut nyt vaan tuntuu, että mies vaan vetäytyy kauemmaksi musta ja yhtäkkiä onkin kaverit tärkeitä. Meillä kesti sitä sellaista alkuhuumaakin ainakin kaksi vuotta, oltiin toisissamme kiinni vähän väliä kuin takiaiset ja molemmat saatiin mennä omia menoja. Ettei nyt kuitenkaan ole siitä kyse, että oltiin 24/7 yhdessä ja et sen takia olis ukko jo kyllästynyt...
Taitaa - 12.09.2009 - 22:53
tässäkin olla käynyt niin, että rakkauden sokaisema nainen on kuvitellut, että mies muuttuu juuri sellaiseksi kuin hän haluaa. Ja kyllähän se lapsen saaminen muuttaa ihmisiä, mutta ei aina sillä tavalla kuin joku toinen haluaa.
En näe tilanteeseen mitään muuta ratkaisua kuin keskusteleminen, keskusteleminen, keskusteleminen ja keskusteleminen tai sitten ero. Ei kannata jäädä kynnysmatoksi.
LIINUKKA - 14.09.2009 - 18:09
Ensimmäinen mikä tuli mielleen kun luin kirjoituksesiAP.oli seuraava.
Valitettavasti olit saaanut miehen,joka ei ole vielä kasvanut ollenkaan mieheksi.Hän elää sitä samaa elämää,mitä eli jo ennen sinun ilmestymistä kuvioihin.
Nyt tilanne on tietenkin vähän hankala kun olette pari ja miehen pitäisi alkaa kasvaan miehisyyteen ja vastuunottamiseen perheestään.Meinaan,että tilanne olisi helpompi,jos hän olisi kasvanut edes jonkun verran aikaisemmin eikä kasvaminen alkaisi vasta suhteessa.
Tietenkin voit ottaa kaksi linjaa.Joko menette perheterapiaan tai alat itse vaatimaan mieheltä kasvua miehisyyteen ja perheen vastuun ottamiseen.Ensimmäinen vaihtoehto on helpompi...siis perheterapia ja jälkimmäinen vaatii sinlta paljon viisautta kärsivälllisyyttä ja pääättäväisyyttä.(rajojen asettaminen ynnä muuta)Näitä penikkatautia sairastavia miehiä on liian paljon..tehdään lapsi ja ajatellaan että voidaan sen jälkeenkin jakaa elämä kuten poikamiehenä.Jos alat itse laittaan hänelle rajoja ja vaatimuksia varaudu siihen että vaikeuksia tulee muta periksi et saa antaa,etkä lusmuilla yhtään.Jos hän ei halua alistua yhteisiin pelisääntöihin,niin minn mielestä liittoa ei kannata jatkaa,sillä kypsymättömyyys liittoon ei suinkaan hetkesssä poistu vaan voi kestää jopa monia monia vuosia.Kaikkein parhaiten selviät kun menet perheterapiaan miehesi anssa ja siellä saat miehesi kanssa opastusta ja neuvoja.Ja laita miehellesi ehdoksi,että jos haluaa,että liittonne jatkuu ja tulee vahvemmaksi hänen on alistutava terapiaan.
Voimia ja päättäväisyyttä ja muista meillä on vain yksi ainoa elämä kannattaa katsoa ja viiisaasti valita miten sen käyttää.
muistakaapa - 15.09.2009 - 12:18
sellainenkin asia, että avioliitto/parisuhde on aaltoliikettä. Välillä ollaan miehen kanssa ihan liki ja välillä välissä on ilmaa enempi.Silti ollaan ihan yhtä rakastuneita kuin alussakin, rakkaus vain muutta muotoaan perheen kasvaessa ja elämäntilanteiden muuttuessa.
Ja höpö höpö teille jotka ehdotatte heti kättelyyn -Eroa, -Hanki oma elämä tms. On sentään kyse aikuisista, eikä 2-v natiaisista!. Aikuiset pyrkii selvittämään asioita ja katsovat asiaa useammalta kantilta. Eikä poistuta hiekkalaatikolta kotiin heti ,kun ekan kerran saa hiekkaa silmiinsä 
M e ihmiset olemme erilaisia, kuten ap tuossa teksteissään hienosti selvittääkin. Ihmisen historia sanelee hyvin paljon millainen aikuinen hänestä kasvaa jne.
Silti peli ei ole menetetty.Sinä ap vaikutat hyvin fiksulta ihmiseltä!Ja miehesikin vaikuttaisi kuitenkin terveeltä aikuiselta. Mutta tietenkin kunnon keskustelu olisi paikallaan,- miten saatte juuri teidän perheellenne sopivat pelisäännöt aikaiseksi! Sama se miten muut tekevät tai kummankin lapsuuden kodissa on tehty. Molemmat kun tulevat puolitiehen vastaan työnarkomanian ja löhöilyn kanssa. Niin ,että molemmille jää sopivasti käteen sitä ominta itseään, mutta kuitenkin tekee myös sitä mitä oma puoliso häneltä odottaa. Hiomista se vaatii ja aina elämäntilanteen muuttuessa on samoihin asioihin palattava uudelleen 
Tsemppiä teille!
*:*:*:*:* - 15.09.2009 - 22:05
"Mielessä vain kumminkin kummittelee ne meidän ensimmäiset ihanat vuodet..."
Hyvin yksinkertaista; Et enää rakasta miestäsi vaan sitä alun ihanaa tunnetta. Sillä ei ole mitään tekemistä nykyisen miehesi kanssa. Ihmiset muuttuvat. "Aika entinen ei koskaan enää palaa"
Thomas - 16.09.2009 - 00:03
Ehdotus: juttele miehesi vanhempien kanssa, jos hän päivisin siellä viihtyy? Jos he voisivat ohjata miestä oikeaan suuntaan?
uupunut... - 16.09.2009 - 19:39
Miehen vanhemmat: Äitiä mies ei usko, isä taas ei haluaisi miestä mihinkään kotipiiristä!
Sanoo joka työpaikan ehdotukseen ja muualle muuttamiseen:
"siinä kuule vaaditaan pikkusen ammattitaitoa"
"Mitä v*ttua siellä tekee"
eli kannustava ei ole todellakaan...
Malla - 17.09.2009 - 11:16
No jos tällä pököpäällä ei ole edes mitään ammattia,niin tuommoinen heiluriville sais kyllä mun ukkona lähtee mäkeen tai ois aika ruveta kasvamaan.Ei muuta kuin ukko koville eikä yhtään enää vetelelehtimistä.
VASTAA
VIESTIIN
