Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - RASKAUS & ODOTUS


| Vastaa viestiin | RASKAUS & ODOTUS |

Synnytyskertomusta

Annaliina - 04.10.2009 - 13:23

23.9. lähdettiin sairaalaan kipeiden supistusten takia. Tulivat tiuhaan, mutta eivät vaikuttaneet tarpeeksi voimakkaasti. Pääsin osastolle yöksi ja sain lidalgin. Nukuin hetken ja menin käyrille. Aamulla sitten saliin, vaikka avautuminen oli auttamattoman hidasta ja supistukset kipeitä. Salissa sitten oltiin pitkään, otin ilokaasua, mutta mua neuvottiin väärin ja tavallaan vedin luomuna 4cm:iin asti. Sitten otin sitä oikein, mutta kivut olivat jo niin voimakkaita, että sain epin. Hetken nukuin ja mies kävi syömässä. Supistukset laantuivat hieman ja niitä voimistettiin oksitosiinilla. Silti avautuminen kesti ja kesti. Oksitosiinia lisättiin ja sain uudestaan epin, kun vanhasta meni teho. Koko päivä kärvisteltiin ja sitten vielä yksi epi ennen ponnistusvaihetta.


VASTAUKSET:


jatkuu - 04.10.2009 - 13:27

Ajattelin, että nyt voin jo vaikuttaa itse. Ennen ponnistusvaihetta puhkaistiin kalvot, ja huomattiin, että lapsiveden väri oli vihertävän ruskea.

Aloin ponnistamaan ja kaikki alkoi hyvin, vaikka olin väsynyt, kunnes kätilö totesi, ettei tämä nyt ollut enää minusta kiinni. Vauvan tarjonta olu huono ja pää jumissa. Vaihtelin asentoja ja jatkoin urakkaan, sillä lääkäri ei vielä päässyt. Olin ponnistanut jo 1,5h, kun lääkäri tuli ja yritti arvioida tilanteen. Minulle tehtiin episiotomia ja kun vauvan pää oli tarpeeksi lähellä, lääkäri laittoi imukupin kiinni ja veti. Pää syntyi, mutta loppukroppa oli vielä jumissa ja sen kanssa vielä tehtii töitä. Olin ihan loppu, mutta siinä hän nyt oli ja pääsi suoraan syliini, kun kätilö vielä kursi paikkoja. Monta tikkiä tuli ja olin aivan loppu, mutta vauva voi hyvin ja kasvaa silmissä.


Piki78 - 04.10.2009 - 13:40

Samanlaista kuin minulla, mutta imukuppia ei tarvittu. Mulla tosin oksitosiini aukas 3cm-8cm;iin 40minuutissa. Kauanko synnytys kesti? Mulla 14h. Kalvot puhkaistiin siis ensimmäisenä. Kiva, että löytyy muitakin "kohtalotovereita" eli, että on ollut aika samanlainen synnytys. Minusta kokemus oli rankka epi-oksitosiini-kierteen takia
Onnea vauvasta


mammy - 04.10.2009 - 13:51

Onnea koko perheelle!!


Annaliina - 04.10.2009 - 14:44

Synnytys kesti kaikkiaan 42h. Oli kyllä rankkaa just myös ton epi-oksitosiini-kierteen takia. Ymmärrämme toisiamme.


Annaliina - 04.10.2009 - 15:09

Lapsi ei tosiaan ollut mahtua kanavasta ja kuulemma vastaisuudessa, jos odotan, synnytän sectiolla. Virhe tapahtui synntystapa-arviossa.


Mia - 04.10.2009 - 17:56

Paljon onnea Annaliina, tuliko tyttö vai poika? Oliko iso vauva kun synnytys oli noin hankala ja vauva jäi vielä jumiin? Pääasia titysti että kaikki on hyvin äidillä ja vauvalla!


Piki78 - 04.10.2009 - 18:28

No, mutta toisen synnytyksen pitäisi olla aina helpompi. Tiedä sitten,mutta itse pelkopolin asiakas taatusti... Mulle ei edes mitään synnytystapa-arviota tehty, koska raskaus normaali eikä vauva ollut mitenkään suurikokoinen. Ja ei kai ne voi 100% luotettavia koskaan ollakaan?? Koskaanhan kun ei voi tietää, miten synnytys etenee. 42h on aika pitkä aika. Musta toi 14h oli kauheen pitkä aika.. Tai sairaalaanhan menin jo ennen sitä, kun paikkoja valmisteltiin cytotecilla.


Taata - 04.10.2009 - 19:43

Meillä kävi esikoisen kanssa niin, että synnytystapa-arvio oli laitettu viikolle 38 ja synnytys alkoikin jo edellisellä viikolla. Yritettiin normaalisti alateitse ja päästiinkin jo siihen vaiheeseen, että vauvan päähän laitettiin imukuppi ja yritettiin sillä saada ulos. Ei kuitenkaan onnistunut ja päädyttiin hätäsektioon. Jälkeenpäin luin niitä synnytyspapereita ja siitä huomasin, että imukupilla oli yritetty 8 kertaa! Itse olin jo tuossa vaiheessa niin kivun aiheuttamissa huuruissa, että todellisuuden taju oli jo mennyt. Lapselle tuli paha haava päähän imukupista ja joutuikin nauttimaan ensimmäiseksi yökseen kipulääkettä. Toisen lapsen pitäisi syntyä nyt marraskuussa ja odottelenkin nyt innokkaasti sitä synnytystapa-arviota, vähän ehkä huolettaa tämä synnytys, mutta onneksi ollaan sentään viisastuttu viime kerrasta! Toivottavasti tulisi vauva tällä kertaa alateitse


hömppäliisa - 05.10.2009 - 07:54

Onnittelut pienokaisen syntymän johdosta! Mä just aamulla mietinkin, että missä sä luuraat...


Annaliina - 05.10.2009 - 10:33

Tyttö tuli ja 3830g ja 53cm. Eli ihan kohtuullisen kokoinen.


Hannah-81 - 05.10.2009 - 12:26

Paljon onnea Annaliina pienestä rinsessasta

Vaikia synnytys sulla mutta onneksi "palkinto" oli sen arvoinen

Vielä kerran paljon onnea koko peheelle pienestä


KaNitaco+bobo - 06.10.2009 - 11:25

Onnittelut prinsessasta!

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|