Onko muilla ilmennyt tämmöistä?
Tänään mies lähti pariksi päiväksi kotipaikkakunnalleen yhteisestä sopimuksesta rilluttelemaan kun "vielä voi".
Ei olla nyt pariin kuukauteen oltu juuri erossa, joten nyt ahdistaa ja tuntuu järjettömän yksinäiseltä. Ja itkuhan siinä pääsi kun ovi meni kiinni.. Oon kyllä onneksi järjestäny itellenikin tekemistä niin ei mene ihan ikävöimiseksi. Ennen raskautta olisin vaan nauranut ajatukselle, että paripäivää olisi muka tuskaa. Kai tämä raskaus on sitten jotenkin lähentäny meitä niin paljon, että tämmönenki erossa olo tuntuu isolta asialta.
Luotan kyllä mieheeni ja tiedän, että kyllä se sieltä takasin tulee.
Noo hormonien piikkiin koko homma, eikö vain?
VASTAUKSET:
äippä - 26.09.2009 - 13:49
en tiiä meneekö hormonien piikkiin vai saattaako jatkua myös lapsen synnyttyä?
mulle oli kova paika ekaa odottaessa kun mies oli töissä toisessa kaupungissa. itkeskelin vaan. lopulta suostui ajamaan 200 km aamuin illoin mun takia. ja sitten saatiin sovittua, että reissutyöt loppui kun lapsi syntyi.
mutta vain yksi viikonloppu, ihanaa, että päästät miehesi!
Sulkku09 - 26.09.2009 - 14:48
Minun mieheni on ulkomailla töissä ja kotiutuu lopullisesti vasta rv 37+3. Alussa kaikki meni suht. helposti ja aika kului nopeasti kun oli itelläkin kaikkea puuhaa ja tekemistä. Nyt kuitenkin (rv 31+2) kun maha alkaa olla iso ja olen ollut sairaslomalla jo monta viikkoa alkaa tuntua, että ei enää millään kestäisi miehen poissaoloa. Enemmänkin alkaa olla henkisesti raskasta. Hän oli lomalla pari viikkoa sitten ja seuraavaan lomaan on saman verran aikaa. Kotona käy aika hirveän pitkäksi ja vaikka kavereita näkeekin niin ei se ikävää poista. Täytyy vaan ajatella positiivisesti, että niin lähellä kuitenkin on jo hänen kotiutuminen. 
Tiedän miltä sinusta tuntuu ja tuntuu kai vielä sata kertaa enemmän näiden hormonien vuoksi! Tsemppiä sinne ja huomenna on miehesi kotiinpaluu on taas lähempänä!
mammy - 26.09.2009 - 15:11
Sama täällä. Mies on töissä merellä ja on nyt ollut reilu viikon pois kotoa. Olen pojan kanssa kahdestaan. On tosi yksinäinen olo ja ahdistaa tämä erossa olo kun ei edes varmuudella tiedä millon se sieltä pääsee kotiin.
Nyt tuntuu, että en halua olla yksin täällä enään hetkeäkään tai pimahdan ihan lopullisesti. Ja sit kun on asutaan vielä ulkomailla niin ei ole edes omaa perhettä tai sydänystäviä mailla halmeilla. Voi ahdistus!
Terhi - 26.09.2009 - 18:03
Me ollaan kanssa vähän reilu 3viikkosen tytön kanssa viikot kahdestaan, isä on armeijassa mutta onneksi viikonloput saa vapaiksi jos ei ole mitään tärkeää kun on perheellinen. Nyt oli vasta 12päivän isyyslomalla ja kun synnytys käynnistettiin niin yhteen kolme ja puoli viikkoa oli lomalla niin tuntui kyllä pahalta kun viime maanantaina piti taas lähteä mutta aina ajatella pitää että, tulee vkl kotia <3
Wishmaster - 26.09.2009 - 18:05
voi näinhän se on. asutaan myös ulkomailla ja nyt kun ensimmäisen lapsen jälkeen loppumaisillaan äitiysloma niin alkaa vähän ahdistaa läheisten kaukaisuus taas. viime vuoden aikana kun tuli matkusteltua suht paljon ja vapaasti perheiden luona. nyt alkaa uusi arki..noh, tässä iloinen uutinen että samaan syssyyn olen taas raskaana eli jos alkusuunnitelmien mukaan edetäään niin puolivuotta töissä ja sitten taas jäädään kotiin se on kun perhettä ei tunnu sitten millään mikään korvaavan! (hyvässä ja pahassa 
)
yksin - 29.09.2009 - 07:31
Minä odotan esikoistani ilman miestä...kyllähän sitä tuntee itsensä yksinäiseksi vasrsinkin iltaisin kun menee nukkumaan.
Onneksi on ihania ystäviä jotka ovat tukemassa, mutta eihän se sama asia ole.
Pokušaj - 30.09.2009 - 11:57
Meillä alussa kumpikin oli tippa linssissä jos jouduttiin olemaan pidempää aikaa erossa toisistamme..
Muistaakseni ihan parin vuoden yhteiselonkin jälkeen teki tosi tiukkaa kun ollaan niin tunneihmisiä ja toistemme sielunkumppaneita...ilman toista toisella on orpo olo.. Jotenkin sitä ei kehdannut edes muille tunnustaa että kumpikin ihan rassuja ilman toista..
Nyt kun ollaan oltu jo 7vuotta yhdessä ei enää tee tiukkaa...onkohan alkanut tää "erilleen kasvu" hahah..
Toistemme seura on yhä tärkeää mutta osataan olla ihan hienosti erillämme...paita-peppu-syndrooma on vissiin ohitse..tirsk.. Vai iskeekö taas vauvan myötä.. Minusta on ainutlaatuista ja ihanaa jos toista kaipaa niin vierellensä ettei uni meinaa tulla..
Mutta ymmärrän siis niin hyvin tuota tunnetta kun laittaa oven kiinni toisen lähtiessä ja suru hyökkää puseroon...niin meilläkin oli useasti koska olimme niin tärkeät toisillemme ja kiinni hitsautuneet..
Saa nähdä tosiaan miten meidän ex-nyyhkypeppujen käy kun vauva syntyy..
VASTAA
VIESTIIN
