Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAPSET


| Vastaa viestiin | LAPSET |

Mitä näistä lapsista tulee...

huolestunut äiti - 16.09.2009 - 10:46

Kun pyydän pukemaan vaatteet päälle,niin lapsi saattaa lähteä kiltisti etsimään vaatteita,mutta matkalla löytääkin eilen lainatun kirjastonkirjan, ja alkaa lukemaan sitä. Hoputan uudelleen. Lapsi jättää kirjan, ja löytää sängyltään paidan, mutta samalla tulee mieleen eräs tärkeä asia, mikä pitää muistaa tulla äidille kertomaan juuri nyt.

Kun asia on kerrottu, niin lapsi keksiikin, ettei tätä sängyllä olevaa puseroa voi tänään laittaa päälle, vaan pitää ottaa uusi paita. Kaapista löytää sopivamman, ja tulee sitä esittelemään äidille. No se sattuu olemaan juhlapaita, ja äiti komentaa vaihtamaan puseron.

Nalle on kuitenkin sillä aikaa sairastunut, ja lääkäri pitää kutsua paikalle. Tohtori tutkii nallea, ja toteaa, että nallen on parasta levätä muutama päivä. Hoitaja keittää nallelle teetä, ja antaa lääkettä...

Äiti huutaa, että jokos on paita päällä...

No ei ole, ja housutkin puuttuvat.
Mutta onkos nukella tänään syntymäpäivä? Taitaa olla...Vieraat saapuvat kohta, ja nukella ei vielä ole edes mekkoa päällä. Tukkakin pitää kammata. Kakun tekoon...

Voi ei, äiti tulee ja näyttää vihaiselta. Kiire on kuulemma. Tietäisipä vaan kuinka kiire on ollut, kun on pitänyt nallea hoitaa, ja järjestellä pikapikasynttäreitä...

Että tämmöistä. Kuulostaako tutulta?


VASTAUKSET:


hei - 16.09.2009 - 11:00

kuullostaa tutulta, ja voin kertoa että ihan normaaleja koululaisia ja aikuisia tulee. kerron kokemuksesta.


Minnanen - 16.09.2009 - 11:02

Ihan tuttua ja hienosti kerrottunakin

Mun on myönnettävä, että teen tuota itsekin. Olen menossa laittamaan pyykkiä kuivumaan kun muistan, että pitää ottaa pakasteesta leipää. Leipää ottaessani keksin tehdä jälkiruuaksi kiisselin. Vien leivän keittiöön ja laitan kiisselin. Sitten muistan pyykin... jne.


Iso A - 16.09.2009 - 12:11

Juu meitin kohta 7-vuotias Tyty oli vissiin kuvattu salaa


Vierailija - 16.09.2009 - 12:38

Tuli ihan mieleen yksi sähköpostitarina, sen verran pitkä, että tulee kahsessa osassa:

Aikuisten ADHD

Harmillisen tutun oloista hommaa...
Jos olet ihmetellyt, miksi pyöri(n/t) usein kuin väkkärä, vastaus tulee tässä: Vähän aikaa sitten havaittiin , että nuorena vaivannut ADHD on muuttunut ilmiöksi nimeltä ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus Häiriö Naisilla oireet alkavat huomattavasti miehiä aikaisemmin, joten tarkkana sisaret!

Näin se ilmenee: Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsu-kortit. Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin. Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin. Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua. Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan. Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle. Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen kukat. Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten, laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.


Vierailija - 16.09.2009 - 12:39

Ja tässä loput:

Päivän lopuksi:
autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu, roskista ei ole tyhjennetty, lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla, kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen vain yksi, en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.
Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt. Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua, mutta ensin tarkastan sähköpostini...

Tee minulle palvelus, jookos? Lähetä tämä viesti eteenpäin kaikille tutuillesi, sillä minä en muista keille tämä on lähetetty.
ÄLÄ NAURA!
Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että sekin päivä tulee... ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!
VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA,
AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA,
ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!


samoin - 16.09.2009 - 14:30

huolestuneelle äidille: kiitokset päivän naurujen aiheuttamisesta!juurikin näin menee meillä aamupäiväiset pukemiset ja uloslähdöt!itse olen oppinu että samalla ehdin itsekin laittaa tiskit pyyhkiä pöydät, laittaa pyykitj jne.
hauska juttu!


amalia81 - 16.09.2009 - 21:59

Se riippuu siitä minne ollaan menossa, kaverille kylään tai vaikka uimahalliin tai muuta kivaa, niin ei mene aikaakaan kun vaatteet on jo päällä...


höö - 28.09.2009 - 13:40

vivyttelee just niinkauan kuin annat viivytellä.

eli taitaa olla sellaine vapaankasvatuksen ja lapsentahtisuuden helmi taas esimerkissä.

eikö ole helpompi hakea ne vaatteet kiireessä valmiiksi ja katsoa että menevät päälle ja lähteä ajoissa kuin hengailla turhaan puolituntia ja menettää hermot ja maltti oman saamattomuuden takia.. jos on vihaiseksi kiireessään jo ehtinyt niin mitä nauramista koko tilanteessa on???

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|