Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAPSET


| Vastaa viestiin | LAPSET |

"uusio perheissä" elävät

... - 03.09.2009 - 10:53

Olen eronnut noin puolivuotta sitten, olen 29v. ja minulla on alle 2 vuotias lapsi. En tällä hetkellä usko, että kykenen ikinä uuteen suhteeseen...tämä siksi että pelkään jos saan uuden kumppanin kanssa lapsia ettei hän kykene rakastaamaan tasavertaisesti minun edellisestä suhteesta olevaa lasta. Lapseni on minulle kaikki kaikessa, enkä kestä ajatusta ettei mahdollinen isäpuoli rakastaisi häntä kuin omaansa.

Toisaalta kun itseäni mietin, niin miten voisin TÄYSIN tasavertaisesti itsekkään rakastaa toisen lasta..?! Miten siis voisin olettaa mahdolliselta uudelta kumppanilta sitä, jos en itse pysty? Kyllä minä varmasti voisin vierasta lasta rakastaa, mutta ei se silti ole sama asia...? Vai onko?! Meneekö teillä joilla on aikaisemmista liitoista lapsia kaikki tasan ilman syrjimistä, tuntevatko lapset olevansa tasavertaisia ja tuntuuko lapsista että nykyinen mies jolla on kanssasi "täysin oma lapsi" että myös edellisestä liitosta ollut lapsi saa yhtä lailla rakkautta, miten mies suhtautuu edellisestä liitoista oleviin lapsiin muuten jne.?

Olen nähnyt ja kuullut liikaa esimerkkejä kuinka huonosti äiti/isäpuolet kohtelevat lapsia . Tällä hetkellä loppuelämä yksin tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta . Kertokaa, että huolenaiheeni on täysin väärä! Kertokaa tarinoita miten teidän perheessä menee tai jos tiedätte esimerkkejä uusioperheistä? Niin hyvät kuin huonot esimerkit otetaan vastaan


VASTAUKSET:


hyvä isäpuoli - 03.09.2009 - 11:03

Nykyinen mieheni kohtelee minun lastani paremmin kuin lapsen oma isä. Ja pitää aina lapsen puolta, myös minua vastaan. Seurustelun alkuvaiheessa mies ilmoittikin, että jättää minut, jos huomaa minun kerrankin laiminlöyvän omaa lastani hänen vuokseen ja että minun tulee suhteessamme laittaa aina lapsi ensisijalle. Olivat sanoja, jotka saivat minun huomaamaan, että mies, ilman verisiteitä lapseen, voi rakastaa ja huolehtia lapsestani täysin.


... - 03.09.2009 - 11:08

Onko teillä yhteisiä lapsia ja miten isäpuoli suhtautuu lapseesi verrattuna omiinsa jos niitä siis on?


mari - 03.09.2009 - 11:23

Sehän on ohan ihmisestä itsestään kiinni. On huonoja isäpuolia ja niitä hyviä.

Itse en huonoon rakastuisi.


äiti - 03.09.2009 - 11:47

minä en ainakaan pystyisi ikinä rakastamaan toisen naisen tekemää lasta kuin omaani. Kyllä varmasti pystyisin rakastamaan, mutta en yhtä tasavertaisesti. Jos meille tulisi ero niin en kyllä pakottaisi mitenkään uutta miestä pitämään lastani kuin omaansa, en edes ajattelisi sitä koska lapsellanihan on jo isä ja hyvä isä onkin..Rakkaus tulee itsestään ei ketään voi pakottaa..


Tinttarella - 03.09.2009 - 12:58

Itsellä 10v kokemus uusperheellisenä olosta ja voisin kyllä väittää että kukaan ei pysty rakastamaan toisen lasta samalla tavalla kuin omaansa! Joka näin väittää, uskon että valehtelee itselleen ja muille!

Olen itse elänyt mieheni ja tämän neljän lapsen kanssa kymmenisen vuotta (lapset nyt 11,16,18,20) ja nyt meillä on myös yhteinen poika 1,5v ja toinen tulossa! Vaikka mieheni lapset ovatkin minulle rakkaita ja tärkeitä on se vaan pakko myöntää että kyllä tuo oma tulee aina ensin äidin sydämessä! Jos vaikka ajatellaan tilanne missä lapset ovat vaarassa tms. ja minulla mahdollisuus pelastaa vain yksi, niin en hetkeäkään epäröisi sen suhteen että pelastaisin tuon omaa lihaa ja verta olevan lapsen!

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että lapsia kohdeltaisiin eriarvoisesti perheessä. Ei suinkaan, meillä on samat säännöt ja tavat kaikille ja kaikki saa aikuisten aikaa, taikka rahaa yms. tarpeen mukaan! Ei se rakkauden "laatu" saa aikaan sitä että lapsia kohdeltaisiin eriarvoisina, aikuisen pitää osata käyttäytyä aikuisen tavalla ja kohdella kaikkia samalla tavalla!


Jaana-87 - 03.09.2009 - 14:20

Minä olen elänyt uusioperheessä, tavallaan kahdessa koska vanhempani erosivat minun ollessani kolmannella luokalla. Äitini löysi uuden miehen ja isäni uuden naisen. Isäni naisella on ennestään kaksi lasta jotka tietenkin ovat TÄYDELLISIÄ ja tekevät kaiken oikein ja heistä minun ja sisareni pitäisi ottaa mallia, häben lapsensa sai kaiken mutta me emme mitään.
Isäpuoleni on taas aivan toista maata. Hän on ostanut minulle kaiken tarpeellisen, antanut tarvitsemani rakkauden ja pitänyt kuria sekä opettanut tapoja. Isäpuoleni on nykyisin minulle yhtä rakas kuin oma isäni.
Uusio perheessä voi siis käydä kummin vain, sen voin itse sanoa molemmat kokeneena vaikka ikää ei kauheasti olekkaan.


... - 03.09.2009 - 14:27

Näin se vaan on...parempi pysyä yh:na . Tällä hetkellä ihan sietämätön ajatus, että olisin jonkun kanssa, me saisimme yhteisen lapsen, minä tietysti rakastaisin molempia, mutta tietäisin ettei mieheni rakasta minulle yhtä tärkeää ensimmäistä lastani kuten yhteistämme...ja ihan yhtälailla jos miehellä olisi lapsia...

Vaikea kuvitella, että voi olla aidosti tasapuolinen jos rakastaa toista enemmän...tällä hetkellä hyvä ystäväni joutuu kokemaan tilannetta, jossa ex-miehen uusi vaimo sorsii hänen lapsiaan. Ennestään hänellä on kaksi lasta, kaverillani myös kaksi ja lisäksi heillä on alle 6kk yhteinen lapsi. Kaikki talon ikävät velvollisuudet pitää hoitaa tasapuolisesti, mutta muuten uusi nainen nöyryyttää kaverini lapsia oikein olan takaa - huutoja tulee jos jääkaapissa ei ole muuta ruokaa kun kaksi lihistä ja lapset syövät ne nälissään (ne kun oli tarkoitettu hänelle), isänsä kanssa eivät saa viettää kahdestaan aikaa ollenkaan koska nyt he ovat "perhe" ja nainen päättää mitä kulloinkin "yhdessä" tehdään, nyt toinen lapsista ei suostu enää edes menemään sinne ja lasta kiristetään siitä hyvästä, toinen lapsista ei haluaisi mennä sinne myöskään muttei uskalla olla menemättä kun muuten elämä sielä olisi vielä hankalampaa jne.

Miehen valitsemisestahan siinä on paljolti kysymys, mutta miten sitä voi olla toisesta koskaan varma...erehdyinhän ensimmäisenkin kanssa ja tajusin oikeasti ongelman vasta lapsen syntymän jälkeen.

Ehkäpä olisi aika mennä terapiaan


Aphrael - 03.09.2009 - 15:11

Onhan tuo paljon ihmisestä kiinni miten onnistuu. Itse olen asunut erossa lapsen isästä yli 7v ajan, josta vähän vajaa 7v minulla on ollut uuusi puoliso, jonka kanssa tosin vasta yrityksen alla yhteinen lapsi. Nykyisen puolisoni suurin murhe, joskus vuosia sitten ison riidan yhteydessä oli, että jos meille tulisi ero niin miten hän voisi elää ilman minun poikaani. Silloin jo sovittiin, että jos joskus niin tulisi käymään niin lupaisin, että hän saa edelleen olla poikani kanssa tekemisissä
Sitähän ei sitten voi tietää miten eroaa hänen suhteensa mahdolliseen omaan lapseen suhteessa minun lapseeni, mutta en usko siinä enää kovin suurta eroa olevan.
Itse olen tämän suhteen alkumetreillä tehnyt miehelle selväksi, että jos minut haluaa niin pakettiin kuuluu myös lapsi ja lapsen myötä jollakin tavalla myös hänen isänsä (lapsi asuu isänsä luona osan ajasta). Toisaalta myös itse olen koko ajan pyrkinyt ajattelemaan lapsen parasta, enkä varmasti asuisi miehen kanssa, joka ei lastani hyväksyisi ja pystyisi rakastamaan.


... - 03.09.2009 - 15:17

Aphrael: Teillä kuulostaa menevän hyvin, mutta silti itse tällä hetkellä sen verran maassa että mietin teidänkin tilanteesta negatiivista: mitäs sitten kun se yhteinen lapsi tulee? voiko hän jollakin tavalla joskus asettaa omansa sinun ja exäsi lapsen edelle vaikka elättekin perheenä...? Anteeksi negatiivisuuteni...


ISÄPUOLI - 03.09.2009 - 15:18

Olen kahdelle pojalle isäpuoli. Vaikka kutsuvat minua isäksi, niin en silti biologinen isä ole. Poikien biologinen isä ei juuri näyttäydy, joskus ottaa yhteyttä, mutta monesti peruukin ja sellaista. Poikia harmittaa kovasti. Kyllä minä näitä poikia rakastan, mutta en voi sanoa, että KUIN OMIANI. Biologisia yhteisiä lapsia minulla ja vaimollani ei vielä ole, mutta uskoisin kuitenkin, että suhtaudun samalla tavalla biologiseenkin lapseen, mutta se erityinen tunneside kuitenkin tulee siihen mukaan, jota minulla ei näitä kahta poikaa kohtaan ole. En tiedä onko heidän isälläänkään, kun käyttäytyy täysin hulttiosti...

En kohtele poikia huonosti koskaan, olen jämpti, mutta oikeudenmukainen. Viihdyn noiden pikku vintiöiden kanssa ja tunnen, että he viihtyvät minun kanssasi. Vaikka saisinkin biologisen lapsen, lapsi kasvaisi osana tätä perhettä, johon nämä pojatkin täysivaltaisesti kuuluvat. Kukaan ei menisi toisen edelle. Mutta varmaan rakastaisin eri tavalla tuota omaa lihaa ja vertani. Vaimoni tietää tämän eikä se ole ongelma. Se on vain ihmiseen varmaan sisäänkirjoitettu juttu, sitä ei voi muuttaa vaikka haluaisikin. Se vain on niin. Eikä sitä tarvitse minusta häpeillä, peitellä tai olla siitä mustasukkainen. Ainoa harmi tässä meidän tapauksessa on, ettei poikien isä, jotenkin tunnevammainen muutenkin, tunne samoin poikiaan kohtaan. Kyllä se rikkaus olisi pojille saada tuntea oikean isänsäkin rakkaus, vaikka minäkin heitä rakastan.


Ei puolikas isä - 03.09.2009 - 15:57

Minäkin olen isä kahdelle pojalle. Toinen ei ole biologisesti minun, mutta aina olen rakastanut poikaani kun omaani. Ja omanihan hänkin on.

Tunnetta ei muuttanut pikku veljen syntymäkään. Kaikkia lapsiaan rakastaa kuitenkin eri tavalla, yhtä vahvasti, mutta koska kuitenkin ovat luonteeltaan kun yö ja päivä ja tarvitsevat eri asioita on rakkauskin hieman erilaista.

En voi edes kuvitella että joku voisi rakastaa äitiä, mutta ei hänestä syntyneitä ihmeitä. Uskallan jopa väittää että miehen on helpompi rakastaa lasta joka tulee naisen mukana, kun naisen rakastaa lasta joka tulee miehen mukana suhteeseen. Ja senkin olen huomannut että lapsen ikä ja naisen asenne uuden kumppanin asemaan perheessä vaikuttavat myös paljon.

En varmasti itsekkään olisi tässä jos vaimollani olisi ollut 5 vuotias huonosti kasvatettu tytär, ja käyttäytyisi ylisuojelevasti tätä kohtaan. Ei sellaiseen myllytykseen kukaan halua.

Ihan kuin tuoreille iseille suositellaan annettavan aikaa vauvan kanssa kahden, olisi isäpuolenkin saatava kasvaa rooliinsa. Ilman painostusta ja turhaa pelkoa.

ja edelliselle sanon vain että odotas kun saat sen oman biologisen lapsen. Se yllätys siitä kuinka se voi syventää rakkautta myös vanhempiin lapsiin. Se on aivan samanlaista.

tosin itse olin mukana jopa vanhimman pojan synnytyksessä, vaikka emme yhdessä vaimoni kanssa vielä silloin olleetkaan, olin tuuraamassa ystävääni ja tukemassa tulevaa vaimoani.


... - 03.09.2009 - 16:13

Kiva saada miehinen kanta asiaan

Erityisesti jälkimmäinen kirjoitus helpotti kummasti mielialaa . Ehkä joku kaunis päivä löydän miehen joka aidosti rakastaa minua ja siten myös tätä pientä ihmettä joka on osa minua.

Aphraelille vielä: Minä luulin myös ajattelevani tulevan lapseni parasta kun lapsen hankimme entisen puolisoni kanssa. Yllättäviä piirteitä tuli esille selkeästi vasta lapsen synnyttyä. Oli varmasti jotain pieniä juttuja ollut jotka enteilivät tulevaa itsekeskeisyyttä, mutta kuienkin...


tuurasit - 03.09.2009 - 16:26

ystävää tulevan vaimosi synnytyksessä? Kuulostaa kai vaan hassulta..Varmaan ollu tosi hyvä ystävä sitten kun eukkonsa synnytyksessä olit ja sitten vielä siitä eukonkin otit.


Aphrael - 03.09.2009 - 16:57

Alkuperäiselle vielä sen verran vastauksia eli tietenkään en voi varmaksi sanoa miten mahdollinen oma lapsi voi nykyistä miestäni muuttaa hänen suhtautumisessaan minun lapseeni. Tosin uskoisin, että tässä kuluneiden 7v aikana hän on kasvanut niin isäksi lapselleni (joka siis enemmän kuin tiiviisti oikean isänsäkin kanssa tekemisissä), että tuskin isompia ongelmia tämän suhteen tulee. Luonnollisesti meillä lapsille tulee myös hurjan suuri ikäero, joten sekin vaikuttaa hieman suhtautumiseen, vaikuttaa varmasti näissä ns ydinperheissäkin..
Mutta kuten sanottu, koskaan ei voi tietää miten kukakin yksilö toimii erilaisissa tilanteissa, ennen kun asiaa on kokeiltu. Tärkeintä kuitenkin lienee, että mikäli se lapsen biologinen vanhempi huomaa jotakin eroa puolison toimissa lapsia kohtaan, huomauttaa asiasta (toinen ei ehkä itse huomaa asiaa) ja mikäli siitä ei ole apua, on valmis puolustamaan _molempia_ lapsiaan tasapuolisesti.


Tuittu - 03.09.2009 - 21:03

Minä sain poikapuolen syksyllä 2004, hän oli silloin 1v8kk. Eli nyt hän on 6v. Oma poikani on 2v.

Rakastan molempia, poikapuoltanikin kuin omaa. Olen niin kovin kiintynyt häneen näiden vuosien aikana ja hän minuun, että en aina edes tajua ajatella, ettei hän ole biologisesti minun.

Meidän tapauksessa se paha äitipuoli on vain niissä typerissä saduissa.


Erica - 03.09.2009 - 23:36

Hienoa olisi, jos uusperheessä kaikki perheenjäsenet olisivat tasavertaisia ja rakastettuja. Joskus voi käydä nimittäin niinkin, että uusperheen aikuiset vaalivat vain ja ainoastaan parisuhdettaan. Tällöin lapset jäävät oman onnensa nojaan ja paitsi niitä asioita, joihin lapsella on aivan erityinen oikeus .


Lapsen oikeuksista lainaus:

"Jokaisen lapsen pitää saada hyvää hoitoa, johon kuuluvat esim. ruoka, sopivat vaatteet, puhtaus ja riittävä uni ja lepo. Hyvään hoitoon kuuluu myös yhdessäolo ja yhteinen tekeminen perheen kanssa. Hyvästä hoidosta huolehtiminen on vanhempien tai muiden aikuisten tehtävä. Vanhempien tehtävä on myös erilaisten asioiden ja taitojen opettaminen lapselle. Vanhempien tehtävä on myös opettaa lapselle, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei."


Kirsikka666 - 04.09.2009 - 14:02

Meilläkin tämä uusperhe-elämä sujuu hienosti. Eipä tuo ukko kovasti erottele tyttöä ja poikia, toki kun on niin paljon ikäeroa (liki 11 v) niin eri lailla kohdellaan, tyttö kun osaa paljon itse. Mutta ihan tuo tuossa on miehellekin kuin oma tyttö.


Liisa - 07.09.2009 - 16:27

Täällä kanssa uusioperhe. Meillä mies pitää tyttöään "omanaan" ja molemmat lapset ovat tasavertaisa.. ehkä jopa tyttö enemmän! Mieheni on tullut elämäälle silloin, kuin tyttöni oli 1,8v ja nyt tyttö täytti 5v.
Yhteinen poikamme täytti juuri vuoden, eikä minkäänlaista eroavaisuutta ole. Tyttömme on jopa itsenäisesti alkanut kutsumaan miestäni isäksi.. ei aina, mutta välillä
Meillä tosin tytön isä ei ole missään tekemisisää..

Kyllä niitä ihaniakin miehiä on olemassa..


katariina 1111 - 10.09.2009 - 23:05

Näyttäisi siltä että kiintymys lapseen tulee ajan myötä, eli ei kannattaisi hätiköidä sen uuden lapsensaamisen kanssa, ennekuin suhde entiseen on vakaa.

Biologia ei taida olla ainoa määräävä tekijä. Valitettavasti näen sekä isiä että äitejä jotka eivät rakasta riittävästi edes omaa biologista lastaan. Itsekkyys, mielen tasapaino, lasten liian suuri lukumäärä, tai muut huolet ja ongelmat voivat viedä vanhemmalta sen voiman ja rakkauden joka kuuluisi lapselle.


justiina 111 - 10.09.2009 - 23:12

Aloittaneelle!

Nyt jäitä hattuun. Sinähän elät suhteessa, sinulla on alle kaksi vuotias lapsi, tarvitset kaikki voimavarasi luodaksesi tähän lapseen hyvän ja läheisen suhteen. Olet eronnut noin puoli vuotta sitten. Mikä on suhteesi lapsesi isään? Ei ihmisiä vaihdeta kuin paitaa. Itse elin perheessä lapseni vuoksi seitsemän vuotta, vaikka minkäänlaista miehen ja naisen välistä suhdetta meillä ei ollut. Tuloksena tästä lapsella on erittäin hyvä suhde isäänsä ja päin vastoin. Itselläni on läheinen suhde nyt kymmenvuotiaaseen poikaani ja uudesta miehestä vain haaveilen.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|