Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAPSET


| Vastaa viestiin | LAPSET |

Herätäänkö teillä aamulla "kesken unien"?

tuikku - 31.08.2009 - 10:54

Meillä poika on 1v 4kk. Noin 1v 1kk iässä pidetyn unikoulun jälkeen meillä on ollut ongelmana se, että poika herää aamulla kesken unien, on väsynyt ja kiukkuinen, mutta ei saa unta.

Yleensä poika herää klo 6.00, unta tulee keskimäärin 9 tuntia yössä. Ensimmäinen tunti aamulla menee yleensä vain äidin sylissä istuen. Jos koitta esim. maahan laskea, niin alkaa hirmuinen itku. Joskus, kuten tänään, lähdin sitten klo 7 työntelemään poikaa ulkona vaunuissa. Pienet unet hän siinä otti. Sisällä jos yrittää nukuttaa, niin uni ei tule.

Kamalaa taistelua nämä aamut, kun poikaa väsyttää ja äitiä väsyttää ja kumpikaan ei saa nukuttua Öisin meillä herätään myös 1-2 kertaa. Uni koulu ollaan tosiaan pidetty ja sillä yöheräämiset vähenivät (aiemmin oli 4-7). Noita paria herätystä ei kuitenkaan tunnu saavan millään pois. Olen ajatellut, että ajan kanssa sitten jäisivät.


VASTAUKSET:


Suhveli - 31.08.2009 - 11:55

Meillä varsinkin tämä esikoinen on aina ollut huono nukkuja (vauvana heräili tunnin välein). Vaikka ikää on kohta jo 5 vuotta, niin silti valvottaa äitiä vieläkin. Joka yö herää vähintään kerran: pelottaa, jalkoja särkee, nenä on tukossa,... Aamulla, kun miehen kello soi 6.15, niin tyttö pomppaa pystyyn. Ei malta nukkua, kun pitää päästä sanomaan isille heipat, ja pelkää, että jos nukahtaa uudelleen, niin ei sitten ehdi vilkuttamaan. Nukkumaanmenotkin ovat olleet lähes aina vaikeita.

Kuopus (3v) herää myöskin yöllä, ja tulee sitten viereen nukkumaan. Hänkin yleensä herää aamulla kesken unien, kun siskonsa itkee isin perään. Ei tule sitten enää uni.

Minäkin olen tässä odotellut, että milloinka lie helpottaa...


amalia - 31.08.2009 - 13:24

Kannattaa pimentää huone, meillä pikkanen heräs aamulla kun alkoi olla valoisaa, eikä käynyt enää nukkumaan.


Wera** - 31.08.2009 - 13:38

Meillä heräillään välillä liian aikaisin (ikää 1v 9kk). Silloin on lupa kömpiä vanhempien sänkyyn, jossa uni tulee uudelleen tai sitten ei (mutta ainakin vielä lepäillään hetki ja heräillään rauhassa).


Jopu - 31.08.2009 - 13:39

Meillä oli näin n.kuukauden verran.Yritin aina nukuttaa uudestaan ja joskus onnistu ja joskus ei,mutta meni ohi tuo.Nykyään heräilee klo.5-6 ja vähän ähisee ja puhisee ja saattaa pari kertaa itkahtaa,mutta nukahtaa sitten itekseen uudestaan.Heräilee 7-8.Öisin herää enään harvoin.Poika 1,2v.


Äityli77 - 31.08.2009 - 14:00

Meillä poika nyt 1,5v alkoi nukkumaan paremmin kun siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan, saattaa nukkua koko yön ilman heräilyä. Ja pimennysverhot laitettiin jo keväällä kun alkoi aamut aikaistumaan.


ap - 31.08.2009 - 14:51

Ihana kuulla, että täällä on kohtalotovereita ja että vaihe SAATTAA olla ohimenevä.

Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta laittaa poikaa omaan huoneeseen. Hän nukkuu omassa alkovissaan meidän makuuhuoneen yhteydessä.

Meillä poika nousee klo 6 ylös sängyssä ja alkaa huhuilla äitiä. Esim. tänä aamuna ehdotin, että mentäis isän ja äidin sänkyyn vielä köllimään, mutta poika hermostui (=alkoi itkemään), koska aamulla "kuuluu" mennä alakertaan olohuoneeseen. Meillä poika on muuten välillä tosi tarkka siitä, että asiat ovat niin kuin niiden "kuuluu" olla. Esim. aurinkolasit eivät saa olla otsalla, vaan ne pannaan silmille

Pojan alkovissa verho on kiinni, meidän huoneessa (joka siis alkovin yhteydessä) verhot ovat välillä auki, välillä kiinni. En ole huomannut sillä olevan vaikutusta uneen. Auttaisivatkohan tummemmat verhot...
Ehkäpä syksyn pimenevät aamut auttaisivat asiaa myös - toivottavasti.


marie - 01.09.2009 - 08:57

Meillä oli joskus keväällä tuota liian aikaisin heräilyä, mutta se on onneksi jäänyt jo taakse. Omassa huoneessaan nukkuu hyvin ja heräilee arkiaamuina seittemän kieppeillä (joskus joutuu herättelemään kun pitää hoitoon viedä) ja viikonloppuna saatta koisia kahdeksaankin tai ylikin asti.
Voimia teille, tuikku, kyllä se varmasti ajan myötä helpottaa. Joskus kun nuo on teini-ikäisiä, niin niitä ei sitten varmaan saa millään ylös aamulla.

Mutta piti kommentoida tuohon, että meidän samanikäinen tyttö on kans tosi tarkka siitä että asiat menee niin kuin niiden "kuuluu" mennä. Esim. takki KUULUU AINA naulakkoon, ei saa jättää minnekkään muualle ja sisällä ei saa olla takkia päällä. Oli kerran repimässä minultakin sisällä hupparia pois päältä, kun oli vissiin neidin mielestä ulkovaate. Ja just asiat tulee tehdä siinä järjestyksessä kun "kuuluu" mennä, esim. aamulla ensin vedetään rullaverho ylös ja avataan verhot jne. eikä saa poiketa järjestyksestä.
Järjestyksen ihminen pienestä pitäen, mikä on tietysti ihan hyvä asia.


helmiäiti - 01.09.2009 - 12:41

Meillä tyttö 1v6kk ja nyt olis tarkoitus tuota imetystä vihon viimein lopetella... Imetetty vielä 3krt/pvä:ssä. Tarkoitus vähentämällä lopettaa kokonaan ja nyt on kahtena aamuna jätetty aamutissi pois, mikä on siis tarkoittanut viereen ottamista ja samalla neiti tissitellyt ja nukahtanut uudelleen ja unta riittänyt yleensä 8-8.30 asti mutta nyt tosiaan uni ei tule uudelleen, kun ei maitoa ole herunnut. Eilen herättiin siis viideltä ja tänään puoli kuudelta, selkeesti kanssa liian aikaisin. Nukkumaan mennään yhdeksän aikoihin joten kyllähän sitä unta tulee 9 tuntia.
Meillä kanssa lempeää unikoulua pidetty, jonka avulla nyt muutaman viikon unet jatkuneet siihen viiteen asti. Aiemmin herättiin kahden tunnin välein.


Pulla - 01.09.2009 - 13:28

tyttö 1v.5kk on aina ollut suhteellisen helppo nukkumisen kanssa, mutta välillä tulee kausia että herää väsyneenä kuuden seiskan aikaan kiukkuamaan. silloin vaihdan vaipan ja otan tuttipullon kanssa omaan kainaloon. unia jatketaan noin ysiin asti. nyt on kylläkin melkein viikon nukkunut putkeen melkein yhdeksään ja herää hyvän tuulisena vähäks aikaa vielä mun kainaloon kellimään.

yöllä on alkanut välillä näkemään paianjaisia ja heräilee välillä itkemään äitiä...onneks hiljenee 1-5min sisällä kun käyn vähän silittelemässä.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|