Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - Raskaus, Odotus, Synnytys

Synnytys - Synnytyskertomukset - Synnytys synnytyslaululla

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Synnytyskertomukset:
Synnytys synnytyslaululla

---

Synnytys synnytyslaululla

Supistukset alkoivat yhtäkkiä kolmelta yöllä. Niitä tuli tasaisesti noin neljän minuutin välein suunnilleen ensimmäiset 12 tuntia, ja ne olivat heti niin kipeitä, etten olisi millään voinut vain maata paikoillani. Siltikään en ensin uskonut, että oli kyse synnytyksestä: niin kaikki olivat minua varoitelleet - neuvolassakin - että ensimmäinen lapsi syntyy aina lasketun ajan jälkeen, ja niin monesta kirjasta olin lukenut supistuksista, joita tulee päiviä ja viikkojakin ennen tositilannetta. Minulla ei ollut ollut sitä ennen yhtään supistusta, ja laskettuun aikaan oli tasan viikko.

Menin aluksi talomme toisella puolella sijaitsevaan ystäväni tyhjillään olevaan asuntoon kävelemään ja laulamaan. Kolme tuntia myöhemmin herätin mieheni, joka oli tullut nukkumaan vasta supistusteni alkaessa ja kerroin supistusten jatkuvan yhä. Kun ne yhdeksältäkin vielä jatkuivat, minun oli alettava uskoa, että synnytykseni oli alkanut ja soitin sairaalaan.

Ensimmäiset 10 tuntia selvisin kivuista kutakuinkin synnytyslaulun avulla. Aina supistusten tullessa kävelin ja lauloin kurssilla oppimiani äänteitä ja ne katkaisivat kivulta pahimman kärjen. Kahdeksan tunnin jälkeen lähdimme kävelemään sairaalaan ja noin puoli yhdeltä pääsin ammeeseen loikoilemaan. Minut oli tullessani tutkittu ja olin jo viisi senttiä auki, mikä antoi toivoa. Amme auttoi rentoutumaan supistusten välissä, mutta itse supistukset tuntuivat niin pahoilta, että lopulta nousin muutaman minuutin välein ammeesta kävelemään ja laulamaan. Kun minut muutama tunti myöhemmin tutkittiin, olin edelleen vain kuusi senttiä auki, mikä tuntui lohduttomalta.

Kestin ammeessa melkein pari tuntia, mutta neljän aikaan en pystynyt enää laulamaan enkä tekemään muuta kuin roikkumaan seinässä olevassa tangossa ja huutamaan. Lisäksi supistusten välitkään eivät olleet enää kivuttomia. Viiden aikaan vedet vihdoin menivät, ja sain spinaalipuudutuksen, joka ei vienyt kipua kokonaan, mutta vähensi sitä niin paljon, että saatoin maata sängyssä ja jutella hieman mieheni kanssa. Kuudelta puudutuksen voima oli jo lakannut, mutta olin täysin auki ja sain alkaa ponnistaa.

Ponnistusvaihe kesti ikuisuuden ja oli niin tuskallinen, että itkin ja ajattelin, että vauva tule koskaan ulos. Sen pää liukui ponnistaessa aina hieman ulos, mutta valui sen jälkeen takaisin sisään. Olin harjoitellut paljon kyykkyasentoa, mutta siinä ponnistamisesta ei tullutkaan mitään, mikä oli pettymys kaiken sen muun ahdistuksen lisäksi. Ponnistin ensin seisaaltani, sitten synnytysjakkaralla, sitten kyljelläni ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa - kätilö kehotti vaihtamaan asentoja, jotta ponnistaisin aina hieman eri suuntiin ja sillä tavoin vauva tekisi itselleen tilaa.

Kunnon supistuksia ei tahtonut enää tulla, ja kätilö joutui painelemaan vatsaani niiden tehostamiseksi, mikä lisäsi kipua entisestään. Voimani uupuivat täysin ja vaikersin järjettömiä asioita, tuntui kuin minua olisi revitty kahtia.

Lopulta vauvan pää oli kuitenkin ulkona, ja heti seuraavalla ponnistuksella vauva tuli kokonaan ulos. Päätä olin synnyttänyt niin hitaasti, että se ei ilmeisesti repinyt minua lainkaan, mutta vartalo tuli sitten niin hurjalla vauhdilla - kätilö ja hoitajatkin katsoivat hieman hämmästyneinä vauhdilla sängylle syöksähtävää isokokoista vauvaa - että se repi minut täysin. Sitä en kuitenkaan enää tuntenut vaan sain kuulla vasta myöhemmin, kun minua alettiin ommella.

"Guanabana" (väliamerikkalainen hedelmä), joksi vauvaa kohtuaikana ja vähän sen jälkeenkin kutsuimme, painoi syntyessään 25.1.2009 klo 20.12 4100 grammaa ja oli 53 senttiä pitkä. Hän ei oppinut heti imemään ja huusi koko ensimmäisen yönsä, mutta sittemmin hänestä on kehittynyt oikein mainio tyyppi. Alapääni parantuminen kesti seitsemän viikkoa, mutta olihan se sen arvoista.

- Tui '83

-

LISÄÄ KERTOMUKSIA

KESKUSTELE

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Auer Media | Palaute |