|
---
Pitkä
synnytys
Piiiiitkä
synnytystarina ...pitkästä synnytyksestä.
Synnytyksen kokonaiskesto 24h 12min
Avautumisvaihe 23h 35min
Ponnistusvaihe 37min
Synnytys oli
mielestäni kauhea. Yhtään sitä kaunistelematta tai
kauhistelematta yritän kertoa teille totuuden ja tunteet,
joita synnytys minussa herätti. Traumoja ei voi sanoa
jääneen, mutta suuren kysymysmerkin siitä että tahdonko
ikinä synnyttää uudelleen. Mies oli kokoajan mukana
synnytyksessä ja ilman häntä tuskin olisin
kestänytkään. Hän oli aivan korvaamaton tuki ja
kivunpoistaja.
Jos pelkäät
synnytystä tai kipua, niin kannattaa harkita luetko
tämän...
Lapsivettä vai
ei
Vedet menivät
ti 7.10 (rv39+6) aamulla klo 7:10 :o) Tai siis osa siitä,
mutta enhän minä ensisynnyttäjänä tiennyt, minkä
verran sitä vettä on!! No, kyllä sitä kuitenkin aika
reilusti tuli. Mutta en ollut täysin varma oliko se
lapsivettä vai ei, kun valkovuoto oli ollut jo jonkin aikaa
ihan vetistä ja tosi runsasta. Menin takaisin nukkumaan ja
herätessäni n. klo 11 oli side taas ihan märkä. Klo
11:30 soitin synnärille ja käytiin katsomassa, onko se
lapsivettä vai ei. Ja olihan se. Se oli kuitenkin vain
korkea vedenmeno, joten takaisin kotiin odottelemaan
suppareita. Jos supistuksia ei kuulu, niin seuraavana aamuna
joka tapauksessa takaisin sairaalalle.
Illalla lähdin
vielä jyväskylän mammojen tapaamiseen, kun vointi oli
ihan hyvä ja halusin myös jotain muuta ajateltavaa. Joskus
puoli seitsemän aikaan alkoi tulla suppareita noin viiden
minuutin välein, mutta tehoa niissä ei vielä kauheasti
ollut, kun pystyin paikallani istumaan... ehkä hieman
"vääntelin" itseäni supistuksen aikana
:o)
Jossain
vaiheessa illalla/yöllä alkoi supparit hieman harventua,
kun ehdin niiden välissä torkahdellakin vähän. Nukkunut
en varsinaisesti kuitenkaan, joten väsymys oli kova.
Synnytys alkaa
Synnytys
merkattiin alkaneeksi ke 8.10 klo 7:00, jolloin kipeitä
supistuksia tuli alle 10 minuutin välein.
Ke 8.10 (rv40+0)
aamulla klo 8:25 oltiin taas sairaalalla.. tällä kertaa
sairaalakassit mukana. Kätilö katsoi tilanteen:
kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu sormelle auki.
Supistuksia säännöllisesti alle 10 minuutin välein ja
kipeitä. Sitten käytiin vielä labrassa antamassa
verinäytteitä, jonka jälkeen päästiin lääkärin
vastaanotolle (hitaasti tää homma etenee).
Lääkärille
päästiin klo 10:00. Ja tulos: väljästi sormelle auki,
kalvorakko pullottaa. Lääkäri teki sisätutkimuksen, joka
todellakin sattui!!!! Lääkäri käski lähteä vielä
kävelemään ja käymään vaikka kotona... eli ei
vieläkään sisään sairaalaan.
Tuon lääkärin
sisätutkimuksen jälkeen supparit kipenivät huomattavasti
ja kävely niiden aikana oli jo hankalaa. Käytiin vielä
kaupungilla, mikä oli yhtä tuskaa, ja sen jälkeen kotiin
ja suihkuun. Suihku rentoutti todella ihanasti ja helpotti
kipuja. Supistuksia tuli koko ajan alle 7 min välein.
Klo 13:20
mentiin takaisin sairaalalle ja sillon mut otettiin jo
sisään. Klo 13:50 sain peräruiskeen. Tätä jännitin
jostain kumman syystä ihan hirveästi (käskin miehenkin
lähteä pois siksi aikaa :o), mutta se olikin ihan helppo
juttu. Menin makaamaan sängylle ja letku takapuoleen...
ehkä viiden minuutin päästä jo kätilö sanoi, että
sitten vain vessaan!! Siis niin nopea homma, enkä edes
huomannut, että sitä vettä jo laitettiin. Menin sitten
vessaan, eikä yhtään mitään valunut matkalle, vaikka
sitä jännitinkin :o) Vessassa istuin ehkä 10-15 minuuttia
ja suoli tyhjeni. Se oli sitten siinä ja olokin oli
helpompi.
Klo 14:20
päästiin sitten lepohuoneeseen, jossa oli "parisänky"
(2 vuodetta vedetty yhteen), keinutuoli ja suihku/amme.
Ammeeseen en voinut mennä vesien menon takia, mutta suihkua
kyllä sain käyttää. Tässä vaiheessa kyllä istuin vain
keinutuolissa ja keinuttelin.
Minun
ajatuksiani tällä hetkellä: "Tuntuu ihmeelliseltä
olla täällä. Meillä on ehkä tämän päivän aikana
vauva sylissä. Aika pelottavaa!"
Miehen
ajatuksia: "Sydän tuntuu pysähtyneen. Jännittää
sisäisesti, mutta keskitän kaikki voimat vaimon
auttamiseen."
Molempien
yhteinen ajatus taisi olla: "Rauhallinen olo, vaikka
kokoajan pelottaa."
Jossakin
vaiheessa olin sanonut miehelle näin: "Kohtu ei tunnu
hyvältä edessä, eikä takana, mutta välissä tuntuu..
sen takia on hyvä olla keinutuolissa. ....no ei se tunnu
hyvältä välissäkään." :o)
Ei tämä synny
ikinä!
Kätilö tuli
tarkastamaan kohdunsuun tilanteen klo 16:30 : väljästi
sormelle auki!!! Siis kuusi tuntia koko ajan kipeneviä
supistuksia ja ei mitään edistystä!!! Itkuhan siinä
tuli, ei tämä synny ikinä.
Nyt sitten otin
käyttööni kuuman geelipussin, joka auttoikin ihan hyvin
supistuksiin. Puoli seitsemän aikaan menin ekan kerran
suihkuun ja sekin vei kivun kärjen pois, kun laittoi sen
hierovan suihkun aina supistuksen aikana tuohon alavatsalle.
Mielestäni
rentoutuminen supistuksen aikana on tosi vaikeaa, jos on
pystyssä tai makaa. Istuessaan on kaikkein helpoin
rentoutua, kun asento on hyvä. Ja keinutuolissa kai
suurimman osan ajasta istuinkin. Siinä oli hyvä olla, kun
laitoin tyynyn selän taakse.
Klo 20:45 :
väljästi kahdelle sormelle auki eli n. 3cm. Siis ei voi
olla totta...
12 tuntia tosi kipeitä supistuksia ja edistys ihan
minimaalista. Nyt supistuksia oli tullut monen tunnin ajan
jo 5 minuutin välein ja kipu tosiaan vain yltyi. Kyllä
sitä luuli jo jotain enemmän tapahtuneen.
Tässä
välissä sain terapiapallon, jonka päällä keinuttelu
(kuumageelipussin kanssa) auttoi myös vähän kipuihin.
Yhdeksän jälkeen sain myös Buscopan ruiskeen (lihaksia
rentouttava), jos se edistäisi avautumista. Ruiskeella ei
siis ole vaikutusta kipuun.
Kymmenen aikaan
kävin taas suihkussa, mutta sillä ei oikein enää ollut
vaikutusta, enkä siellä viihtynytkään kuin
viitisentoista minuuttia. Kun supistus tuli, niin sitä vain
yritti hengitellä ja kestää. Supistuskipu tuntui
alavatsalla ja se tuntui sellaisena kiristävänä tunteena
koko vatsan ympärillä ja kipu mikä sisällä oli, oli
sellaista jota ei todellakaan koskaan osannut kuvitellakaan.
Ei siihen auttanut oikeastaan mikään. Miehen syli ja
hieronta ollut ehdottomasti parhaita kivunlievittäjiä.
Jännää oli se, että vaikka kipu tuntui vain vatsan
puolella, niin silti alaselän hierominen auttoi.
Klo 22:35
kohdunsuu edelleen vain kahdelle sormelle auki. Tässä
vaiheessa kätilö vaihtui, ja se oli liikaa mulle. Itku
pääsi kun olin niin väsynyt, sekä henkisesti että
fyysisesti, ja meillä ei vain tuon uuden kätilön kanssa
mennyt ajatukset yksiin. Hiljaisen rukouksen lähetimme
miehen kanssa siitä että kätilö vaihtuisi, ja niin se
sitten vaihtuikin heti tunnin sisällä.
Klo 23:30
siirryttiin lopulta saliin ja otin ilokaasun käyttöön,
mikä veikin supistuksilta tosi tehokkaasti kärjen pois. Ja
kai sekin helpotti, että sai aina tekemistä supistuksen
ajaksi. Aluksi ajattelin, etten halua ilokaasua, kun siitä
menee "pöllyyn", mutta mulle sillä ei ollut
sellaista vaikutusta, ja olisinkin sen lopettanut jos niin
olisi käynyt.
Päivä
vaihtui. To 9.10
Klo 00:15 vielä
vain kahdelle sormelle auki. Nämä hetket tuntuivat
ikuisuuksilta. Ja ikuisuus tuntui mahdottomalta. Henkinen
väsymys oli tosi raskasta. Ja kipu vain yltyi.
Klo 00:45 kalvot
puhkaistiin ja pikkuselle laitettiin sydänanturi päähän.
Kalvojen puhkaisua ennen mun alle laitettiin alusastia,
johon loppu lapsivesi sitten suihkusi :o) ja tässä
vaiheessa todellakin vasta tiesin, mitä vesien meno
tarkoittaa. Sitä vettä tuli ihan mielettömästi
vieläkin, vaikka vettä olikin tullut pitkin matkaa jo
aiemminkin.
Kalvojen
puhkaiseminen itsessään ei varmaan sattunut, mutta se
sattui kun se lääkäri ronkki siellä alapäässä.
Kohdunsuu oli kai vähän takana, ja sen takia sitä joutui
vähän kaivelemaan.
Klo 01:49 sain
epiduraalin. Epiduraalin laitto kesti puolisen tuntia(?),
koska lääkäri onnistui vasta kolmannella yrittämällä.
Hän sanoi, että olen niin hoikka, ettei meinaa saada
laitettua, mutta en ymmärrä mikä merkitys ihmisen koolla
tässä asiassa on???
Epiduraalin
laitto kuitenkin sattui aivan mielettömän paljon. Itkin ja
valitin, että sattuu. Luulin oikeasti, että se iholle
laitettava puudute auttaisi jotain ja veisi tuntoa pois,
mutta ei ainakaan mulle se puudute tehonnut. Se oli yhtä
tuskaa. Jopa pahempaa kuin supistukset!! Kipu selästä
levisi koko kehoon, kai se johonkin hermoon osui? Tuntui
siltä kuin lääkäri olisi vääntänyt sitä piikkiä
siellä selässä.
Kun epiduraali
oli laitettu, vaikutus kuitenkin alkoi tosi nopeasti ja vei
kivun pois. Toinen jalka meni vähän tunnottomaksikin,
mutta ei haitannut mua ja pystyin silti itse käymään
vessassakin.
Klo 02:20
laitettiin oksitosiini-tippa lisäämään supistuksia
Minä vapisin ja
tärisin ihan hirveästi, lihakset kuulemma alkoivat
rentoutua. Tosin mulla oli hirveän kylmäkin, joten
osittain varmaan johtui siitäkin. Mulla oli ihan sellaisia
puistatuksia, että sen oikein näki, että tärisin ja mies
varmaan luuli että mua sattuu, kun se katsoi sillä tavalla
kuin olisi halunnut tehdä jotain parantaakseen oloani.
Sanoi miehelle monta kertaa, että älä ole huolissas, ei
mua satu :o)
Klo 03:35
kohdunsuu auki 4cm ja tullut eteenpäin
Tässä
välissä sain sokeritipan kun oli niin heikko olo. Sen
jälkeen olo alkoikin helpottamaan. Kaikki tuntui etenevän
ihan hirveän hitaasti. Sain sellaisen lämpötyynyn
päälleni kun oli niin kylmä. Sitten makasin siinä
sängyllä se lämpötyyny ja peitto päälläni ja yritin
saada nukuttua miehen silitellessä mua. Kai siinä sainkin
sellaisia ihan pikkutorkkuja otettua. Tosin se taisi
enemmänkin olla sitä, että olin vaan ihan ulkona kaikesta,
kun olin niin väsynyt.
Klo 05:00
kohdunsuu auki 5cm eli ei vieläkään mitään kovin nopeaa
toimintaa :( ja minä sen kun väsyn vaan...
Alkoi tuntua jo,
että ponnistuttaa. Kävin vessassa ja päätin, että
haluan olla vähän seisaallaan, joten seisoskelin siinä
sängyn vieressä. Se jotenkin helpotti oloa. En oikein
tiedä miten, varmaan vaan henkisesti kun sai olla
pystyssä, ei mulla kuitenkaan mitään kipuja ollut.
Supistukset tunsin sellaisena painon tunteena ja
ponnistustarve alkoi kasvamaan pikku hiljaa.
Etenee
sittenkin
Klo 06:00
kohdunsuu 8 cm auki nyt ekan kerran tuntui, että jes tämä
etenee sittenkin :o)
Klo 06:35
kohdunsuu auki 10cm ja ponnistusvaihe alkoi. Olin
ponnistellut jo tätä ennen muutamia kertoja ihan vähän,
kun oli kohdunsuun reunat tiellä, niin ponnistin ne sivuun
niin, että kätilö auttoi samalla sormilla kun ponnistin.
Tämä ei sattunut lainkaan, itse asiassa tuntui hyvältä,
kun sai vähän ponnistaa ja sai pientä tuntumaa siihen,
miten pitää ponnistaa.
Ponnistusvaihe
itsessään olikin sitten ihan kauheata. Ennen tosi
ponnistamista makasin sängyllä ja tein just näitä
harjoitusponnistuksia. Tarkoitus oli ponnistaa
polviseisonnassa, mutta kun kätilö sanoi että nyt saisi
sitten aloittaa ponnistamisen ja kysyi että nousenko, olin
niin väsynyt, etten jaksanut ajatella ylös nousemista.
Joten ponnistin sitten, kaikkien pelkojenikin uhalla, juuri
niin kuin en todellakaan olisi alunperin halunnut, eli
makuullani. Tosin ihan omasta valinnastani.
Sängyn
päätyä nostettiin ihan vähän ylös, eli puoli-istuvaksi
asentoa tuskin voi kutsua. Pidin omista reisistäni kiinni
ja vedin niitä itseäni vasten. Mies nosti aina
ponnistamisen aikana päätäni ylös, ettei itse tarvinnut
sitä kannatella, kun niin oli helpompi saada voimaa
ponnistamiseen.
Ponnistaminen
sattui. Sitä kipua on todella vaikea kuvailla, koska
sisältäpäin tuleva kipu on niin erilaista kuin mikään
muu kipu. Kuitenkin tuo ponnistusvaiheessa oleva kipu oli
ihan erilaista kuin ne supistuskivut. Mun mielestä
ponnistuskipu oli tosi hirveää, vaikka monet sanovat,
että ei tunnu missään.
Ponnistamisen
alku ei sattunut ja olihan sitä helpottunut, että nyt
pääsee tositoimiin ja pian tämä kaikki on ohi. Mutta
siinä vaiheessa kun vauvan pää alkoi tulla ulos, se ihan
tosissaan tuntui siltä, kuin mä repeäisin ihan kokonaan.
Tuntui kuin luut olisivat lähteneet paikoiltaan ja kaikki
alapäässä olevat lihakset ja iho vaan yksinkertaisesti
repeäisivät.
Tosiasia
kuitenkin oli se, että kun kätilö kysyi, saako tehdä
epparin nopeuttaakseen ponnistusvaihetta (koska mua pelotti
se ponnistusvaiheen pituus) ja teki ihan pienen epparin
luvan saatuaan, en edes tuntenut sitä. Enkä revennyt tuon
pienen epparin lisäksi yhtään, en siis mistään
tippaakaan, vaikka siltä tuntui.
Joka ponnistus
sattui tosi paljon ja silti sitä oli pakko ponnistaa, että
sai sen vauvan sieltä ulos. Vaikka ponnistusvaihe kesti 37
minuuttia ja se oli tosi kivuliasta ja kauheaa, kun vauva
oli jo ulkona ja kysyin, kauanko kesti, olin tosi
yllättynyt, kun kuulin ajan. Itse olisin arvioinut ajaksi
ehkä 10-15 minuuttia. Eli vaikka se olikin mielestäni
kauheaa, ei se silti tuntunut pitkältä. Vähän
ristiriitaista :o)
No, palkinto sai
pisteitä 9/9 ja oli meidän, minusta tullut :o) Elämä on
ihanaa!!!
- Memmi
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
|
