Nopea
ensisynnytys ilman epiduraalia
Perjantaina 20.7.07 illalla käytiin saunassa ja pelailtiin Afrikan
tähteä. Supistuksia oli jonkin verran, muttei mitään kipeitä eikä
säännöllisiä. 01.59 heräsin siihen, että mahaan sattui ja selkäänkin, ja
aika kovasti.
Pomppasin ylös ja kävelin ympäriinsä kotona kuulostellen tuntemuksiani.
Supistuksiahan ne olivat ja kovia ja säännöllisiä ja tulivat liian usein!
Yritin hengittää voimakkaasti ja keskittyä siihen, sillä kipu oli jo
aikamoinen. Välillä tuntui että taju lähtee, mutta jatkoin vaan kävelemistä
ja hengittelyä. Yritin parhaani mukaan rentoutua supistusten välissä. Noh,
supistuksia tuli KOLMEN MINUUTIN VÄLEIN, heti ensimmäisestä kipeästä
supistuksesta lähtien.
Annoin lähtövaroituksen miehelleni puoli neljän maissa yöllä. Kun kaksi
tuntia oli kulunut ja kellon oli noin 04, soitin synnytysosastolle.
Kätilö vastasi: "Nyt on hieman paha tilanne, mutta tulkaa omien tuntemusten
mukaan. Kokeilehan lämmintä suihkua vielä." Ymmärsin, että siellä oli
jokunen muukin. Menin lämpimään suihkuun ja se olikin ihanaa, kipua ei
tuntunut juuri lainkaan ja luulin jo supistusten loppuneen kokonaan. Olin
suihkussa ehkä puoli tuntia. Vaille viisi lopetin suihkuttelun ja supistukset
tuntuivat entistä voimakkaammilta. Viideltä sanoin, että nyt mennään, ei
tästä tuu mitään.
Matka sairaalalle kesti ehkä kuusi minuuttia, mutta oli
tuskainen. Supistuksia ehti tulla kolme. Perillä olimme ehkä kymmentä
minuuttia yli aamu viiden. Jätimme auton sairaalan parkkipaikalle, aika kauas.
Kävely raikkaassa aamuilmassa teki hyvää, vaikka supistukset olivatkin kovia.
Synnytysosaston oven edessä oli kaksi autoa. Summeria painettuamme kätilö
tulikin nopeasti paikalle. Vastaanottohuoneessa hän laittoi minut KTG-
käyrälle. Samalla hän kokeili kohdunsuuntilanteen. Vähän jännitti, että
onko tämä nyt sitä vai täytyykö tästä vielä lähteä kotiin. Kohdunsuu
oli reilut kolme senttiä auki! Halusin ylös sängystä, sillä seisten oli
paljon mukavampaa olla. Vauvan sydänäänet eivät kuuluneet tarpeeksi
supistuksen aikana tällä menetelmällä.
Kymmenen minuutin kuluttua kätilö tuli hakemaan meidän synnytyssaliin,
jossa vaihdoin vaatteet. Samalla sanoin, etten halua epiduraalia ja hänen
tarjoamistaan Aqua-rakkuloista kieltäydyin jyrkästi. Hän tutki taas
kohdunsuuntilanteen. Se oli jo viisi senttiä auki! Jotta sydänäänet saatiin
kuulumaan oli vauvan päähän laitettava "pinni". Tämän vuoksi piti puhkaista
kalvot. Se ei sattunut yhtään. Synnytyslääkärikin kävi paikalla
katsomassa, että sydänäänet kuuluivat hyvin.
Samoihin aikoihin kätilö
tarjosi ilokaasua, jota otin mielelläni. Tiesin, että sitä täytyy alkaa
hengittämään ennakoivasti, mutta alussa se ei tuntunut onnistuvan. Opin
nopeasti ja se AUTTOI todella paljon. Pystyin rentoutumaan supistusten välissä
todella hyvin. Supistuksia tuli kahden minuutin välein ja ne näimme
tuntemuksieni lisäksi monitorilta. Mieheni auttoi seuraamaan supistuskäyrää
ja ennakoimaan ilokaasun kanssa. Jouduin makaamaan hetken, että vauvan pää
ehti asettua paikoilleen kalvojen puhkaisun jälkeen. Halusin kuitenkin nopeasti
ylös. Nojailin sänkyyn seisaaltani ja hengitin ilokaasua. Sain pian
kävelytelineen, jota vasten oli parempi olla. Välillä imin ilokaasua kaksin
käsin. Mieheni seisoskeli vieressäni ja piti
ilokaasumaskia, jota vasten painauduin aina pahan paikan tullen. Asetelma oli
hyvä. Myös vettä hän juotti minulle välillä, sillä ilokaasu kuivatti
kurkkua paljon.
Näin mentiin siis ehkä puolitoista tuntia. Ponnistusvaihe alkoi 07.10.
Ponnistamisen tarve oli huikea, mutta myös kipu oli kova. Ilokaasua ei enää
annettu ja muita kivunlievityksiähän minulla ei edes ollut. Halusin
jakkaralle, jolloin mieheni oli selkäni takan ja puristin hänen käsiään
aina supistusten aikana. Kätilö istui edessäni lattialla. Siinä oli hyvä
istua ja ehdin supistusten välissä päivitellä kätilöiden rankkaa
työtäkin. Keskustelimme jossakin välissä myös synnytyksen nopeasta
etenemisestä ja hän kysyikin naurahtaen: "Ootko varma et tää on sun
ensimmäinen?"
Ponnistusvaihe oli 34 minuuttia pitkä. Lopussa, kun pää oli
juuri syntymässä, tunsin kovaa ja repivää kipua. Kätilö teki epistomian
ja pian sen jälkeen syntyi pää. Kätilö ehti juuri ja juuri sanoa: "Näetkö, pää syntyi
jo." Taisin tiuskaista että EN. Samalla koko lapsi
muljahti rääkäisten kätilön syliin, josta hän saman tien nosti sen
syliini, noin kymmenen sekunnin iässä. Syntymäaika 21.7.07 klo 7.44. Ensin
emme edes ajatelleet, oliko lapsi tyttö vai poika. Olin todella uupunut ja
mahdollisesti oloni oli myös hieman tunteeton ja sekava. En edes oikein
tajunnut asiaa. Siirryimme sängylle, jossa tarkastelimme veristä nyyttiä.
Tyttö se oli!
Tyttö vietiin toisen kätilön ja isän kanssa pesulle ja mitattavaksi.
Painoa pienokaisella oli 3900g (tarkemmin sanottuna 3880g) ja pituutta 51 cm,
päänympärys oli 36 cm. Istukka ja kalvot syntyivät kuusi minuuttia lapsen
jälkeen.
Kätilö paineli kovasti vatsaani, joka oli vielä
arka. Se sattui. Vertakin
tuli paljon. Yhteensä menetin noin 700 ml ja se tuntui. Haavan ompelu oli
tuskaista ja kysyinkin, eikö saisi tässäkin ilokaasua. Haavan lisäksi
tuli pieni repeämä syvemmälle onkaloon.
Saimme voileipiä ja juhlatarjottimen
synnytyssalissa. Suihkuun mennessä meinasin pyörtyä. Oli otettava
rauhallisesti, vaikka olo oli makuulla yllättävän hyvä. Siirryimme
perhehuoneeseen aamupäivällä, jossa elämä perheenä alkoi. Saimme hoitaa
pienokaista itse aivan koko ajan. Kotiin lähdimme jo maanantaina, kun lapsi oli
syntynyt lauantaina.
- Ensku
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
KESKUSTELE
