Tästä on jo
reilu kuusi vuotta aikaa, kun esikoisemme syntyi.
Odotusaika meni
sairaalassa n. 3 vrk välein käynneillä. Koska itse
sairastan verenpainetautia ja olen aika reilun kokoinen, he
halusivat aina varmistaa, että kaikki on hyvin.
Päivä ennen
laskettua aikaa oli jälleen poliaika. No, reippain mielin
menin, mutta lääkäri totesikin, että nyt on osastolle
jäätävä, koska vauva ei ollut kasvanut eikä pahemmin
liikkunut. Kyyneleethän siinä vierähtivät. En olisi
halunnut millään jäädä osastolle, kun vieroksun
muutenkin sairaaloita. Sain sentään hakea kotoa
tarvittavat tavarani.
Illalla
osastolla ollessani otettiin vielä sydän/liikekäyrä
vauvalta ja todettiin, että aamulla synnytys
käynnistetään. Kaupanpäällisiksi annettiin uni/rauhoittavaa
lääkettä, jotta saisin levättyä ja kerättyä voimia, mutta
yö meni silti lähes valvoessa ja miettiessä kaikkea.
Aamulla olinkin
ihan pihalla lääkkeen ja valvomisen takia. Aamukierrolla
hoitajat laittoivat jonkun puikon pehmittämään paikkoja
tulevaa koitosta varten ...ja hyvin alkoi tehota. Tosin olin
itse niin pihalla, että en tajunnut. Ihmettelin vain kun
selkää särki koko ajan ja yökötti.
Hoitajia kävi
harvakseen katselemassa olotilaani ja joka kerta he
totesivat, että eipä tapahdu mitään. Itse olin jo aivan
kipeä ja ajattelin raahautua suihkuun kivunlievityksen
toivossa. Jotenkin sinne pääsinkin, ja siellä
kyllä muut asiakkaat olivat jo valmiita pyytämään
lääkäriä nähtyään olotilani ja kipuni, mutta hupsuna
kieltäydyin. Ajattelin hoitajien puheita, että mitään ei
tapahdu, ja ajattelin vain, että kylläpä selkä on
kipeä.
Eipä mennyt
kauaakaan kun hoitaja tuli ja totesi, että tilanne on nyt
niin, että saliin ja kiireesti! Niinpä lähdettiin
sänkyineen päivineen, ja korutkin joku kerkesi ottaa
säilöön. Salissa mukava kätilö soitti pikaisesti
miehelleni ja mieheni kerkesi juuri ja juuri mukaan. Siinä
touhussa ei paljon lääkkeitä kerennyt pyydellä,
ilokaasua tosin kokeilin, mutta se vain lisäsi
yökötystäni.
Ponnisteltuani
aikani kyljelläni - asento joka tuntui parhaimmalta -
syntyi söpö tyttömme 2595 kg, 46cm ja pisteet 9.
Sain pikkuisen
tisulleni hetkeksi ja sitten isä leikkasikin napanuoran ja
meni pesemään pikkuisen kätilön kanssa ja pukemaan. Toinen
kätilö siisti minua ja auttoi suihkuun. Olihan tosin
välissä istukan synnytys ja saimme sen jopa nähdä, oli
aika erikoinen.
Kaiken touhun
jälkeen voin vain todeta, että ei se niin kamalaa ole, ja
ihmettelen kun en myöntänyt itselleni että homma on jo
käynnissä...
- Heidi
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA