Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - PARISUHDE


| Vastaa viestiin | PARISUHDE |

s84 !

utelias - 17.07.2009 - 22:40

Miten miehesi käyttäytyi? Tuli vain mieleeni, että huomaako minun sukuni miten minun mieheni minua kohtelee, mutta minä en.. Kirjoittelen kohta lisää.


VASTAUKSET:


joo.. - 17.07.2009 - 22:59

luin ton sun jutun tuolta ja itselläni tilanne aivan sama tosin vähemmillä vuosilla voi kun mäkin uskaltaisin tehdä noin. 1,5v tyttö pitelee tiukasti kiinni tässä nykyisessä miehessäni sekä muutenkin tilanne on hiukan mutkikkaampi. Mitään väkivaltaa(ei henkistä/eikä fyysistä)mut jotenkin kaikki on vaan kuihtunut meidän väliltä...


s84 - 18.07.2009 - 11:10

Mä oon ikäni ollut omanarvon tunteva ihminen ja luulin aina, että suhteemme exän kanssa on tasa-arvoinen, mitä se ei todellakaan ollut.. Kaikki päätökset tehtiin hänen mielen mukaan, esim. halusin koko pienen ikäni lapsen, kun täytän 20, mutta koska se ei miehen suunnitelmiin käynyt, lasta siirrettiin eikä yhteistä lasta sitten koskaan onneksi saatu vaikka yritettiin. Halusin myös ostaa oman asunnon, koska kummallakin oli hyvät työpaikat, mutta ei, sekään ei käynyt hänen suunnitelmiin.. Muutenkaan kaikki, mitä minä halusin ja suunnittelin, ei toteutunut vaan mies jarrutteli koko ajan, mutta jos hänen suunnitelmistaan oli kyse, tapahtui asiat heti.
Exäni harrasti haulikkoammuntaa ja harjoituksia hänellä oli 3 kertaa viikolla ja melkein joka ikinen viikonloppu hän kävi myös radalla.. Olin tuolloin kolmivuorotyössä eli yhteiset vapaapäivät olivat kortilla.. Mutta kun olin vapaalla ja olisin halunnut viettää aikaa yhdessä, lähti exäni AINA ampumaradalle, jos oli harjoitukset eli oli turha suunnitella mitään.. Ja, kun mies ei ollut ampumassa, pelasi hän tietokoneella pokeria eikä häntä saanut häiritä silloin..
Erityisesti exäni sai murrettua ja alistettua minut väheksymällä minua.. Kärsin monesti masennuskausista ja kerran tällainen kausi oli todella paha, meinasin nimittäin tappaa itseni.. Monesti yritin puhua exälle pahasta olostani ja muutenkin kaikesta, miltä minusta tuntuu niin sain vastaukseksi joka kerta, että "no mikä vittu se on taas muka vikana?". Lopulta en enää edes yrittänyt puhua tunteistani ja patosin kaikki sisälleni ja samalla tein henkistä kuolemaa.
Hän sai myös oman tahtoni murrettua sillä, että jos hän halusi lähteä jonnekin enkä olisi halunnut lähteä mukaan, hän veti vitunmoiset herneet nenään.. Hän myös piti minua itsestään selvyytenä, että teen niinkuin hän sanoo ja jos en tehnyt, hän todella suuttui.. Ei koskaan lyönyt, väkivaltaa ei koskaan ollut.
Lastahan yritimme saada 2 vuotta ja kaikki tutkimukset tehtiin ja MINÄ olin se joka ne tutkimuksiinmenot hoiti, mies ei pistänyt asian eteen tikkuakaan ristiin. Tutkimukset jälkeen olisimme päässeet vaikka heti hoitoihin, mutta niihin menoa siirrettiin, koska miestä pelotti, että vauva syntyisi METSÄSTYSKAUDEN AIKANA eikä hän pääsisi metsälle!!! No onneksi ei menty niihin hoitoihin.. Mutta koko kahden vuoden yrityksen aikana en uskaltanut näyttää kunnolla pahaa oloani, kun menkat kuukausi toisensa perään alkoivat.. Joka kuukausi totta kai olin todella surullinen ensimmäiset päivät menkkojen alettua niin joka kerta mies suuttui masentamisestani, ei voinu ymmärtää, että mitä varten minua masentaa..
Mut mm. tällasta meillä oli, tässä on vaan osa siitä millaista suhteessa oli, mutta asioita on vaikea kirjottaa, helpompi on puhua.. Toivottavasti saatte edes jotain selvää tekstistä


Ulkopuolinen - 18.07.2009 - 12:49

Heräsi heti kiinnostus mitä sinulle nykyään kuuluu? =)


s84 - 19.07.2009 - 19:25

Jos minua tarkoitat niin minulle kuuluu erittäin hyvää. Sain juuri vakituisen työpaikan ja päätimme uuden mieheni kanssa, että ostamme oman talon ja sitten parin vuoden päästä yritämme saada perheenlisäystä. Olemme kyllä yrittäneet lasta heti suhteen alusta, mutta emme sitä ole syystä tai toisesta saaneet, mutta nyt tulimme siihen tulokseen, että hommaamme ensin ihan oman kodin ja sitten "hommaamme" lapsen/lapsia..
Itsetunnon kanssa on taistelua joka päivä, en vaan tunne itseäni välillä minkään arvoiseksi vaikka mieheni kunnioittaa minua mielettömästi ja kehuu minua jatkuvasti (eli siis täysin vasta kohta kuin exä). Uusi mieheni myös lähes pakottaa minut jatkuvasti kertomaan tunteistani ja hän lukee minua kuin avointa kirjaa, mitään tunteita en siis saa salattua.. Tuottaa hieman ongelmia välillä, kun ei meinaa osata puhua..
Mut siinäpäs lyhyesti mun nykypäivän kuulumisia
Mun neuvo on, että uskaltakaa tehdä päätös lähteä, jos siltä todella tuntuu. Se ei ole helppoa, mutta minä ainakin tein TÄYSIN oikean ratkaisun enkä päivääkään ole katunut sitä


Ulkopuolinen - 19.07.2009 - 20:42

Mukava kuulla että meitä onnistuneita täyskäännöksen tehneitäkin löytyy.
Kaikkea hyvää jatkossa teille, toivottavasti se lapsikin vielä siunaantuu

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|