Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - PARISUHDE


| Vastaa viestiin | PARISUHDE |

kaiken keskellä

yksinäinen - 23.06.2009 - 22:24

Minusta tuntuu että olen kauhean yksinäinen. Meillä on pieniä lapsia ja olen ollut muutaman vuoden kotona hoitamassa heitä. Mies on upoutunut harrastuksiinsa ja lehtiinsä eikä meillä ole paljoa yhteistä. Parisuhde on silti suht ok vaikka miehestäkään ei yksinäisyyteen juuri seuraa ole. Muutamia kavereita/tuttuja on muttakaikillahan on omat kiireensä. Tutustun välillä uusiin ihmisiin muttajotenkin meitä tutustuu aina kolme ja minä olenkin se kolmas pyörä. Tuntuu ettei kukaan pidä minusta edes kun ei ota yhteyttä. Äitikään ei pidä minustaniin paljon kuin siskostani. Olen haalinut facebookiin paljon tuttuja mutta mitä iloa niistäkään on kun kukaan ei ota yhteyttä. Välillä laitan itse kavereille viestiä mutta joskus he vastaavat kovin lyhyesti. Ehkä kaipaan sellaista sydänystävää kuin nuorempana oli. Mutta he ovat kadonneet vuosien saatossa. Bestistäkai kaipaan. Kohta hurahdan uskoon varmaan että saisin jotain mitä etsin.


VASTAUKSET:


Nikitön - 23.06.2009 - 22:38

Tiedän että näin käy monelle, myös minulle. Minulla on muutamia lapsuuden ystäviä vielä tallella, mutta arki vie kaikilta niin paljon aikaa ettei ehditä pitää paljoa yhteyttä saatika sitten nähdä kahvin merkeissä. Tuollainen olo oli minullakin kun esikoisen kanssa olin koti-äitinä. Tilanne on huomattavasti muuttunut kun olen työelämään palannut. Ei ehdi miettiä niin paljoa asioita omassa mielessä kuin aikaisemmin ja mieskin osaa arvostaa yhteistä aikaa aivan erilailla Harrasta sinäkin jotakin mistä saat uusia bestiksiä? Odota kunnes palaat työelään sieltä saa ystäviä tai onhan niitä äitejä varmasti paljon jotka haluaisi esim. sähköposti vaihtoon?Mistä päin olet?


toinen yksinäinen - 24.06.2009 - 08:46

Hyvin samat tuntemukset täälläkin.
Mulla työpaikalla n 25 hlöä töissä, enkä ketään tapaa vapaa-ajalla, mutta totta se että ei aikaa miettiä ja murehtia niin paljoa, ja näkee edes siellä töissä muita aikuisia.
Ja minäkin olen miettinyt että kaipa minussa on jotain vikaa kun en millään ystävysty.
Minä olen käynyt seurakunnan ja MLLn perhekerhoissa, toisessa ohjattua toimintaa, ja toisessa vakkarariporukka jotka keskustelee vaan keskenään, yläaste meininkiä...
Vakavasti harkinnut että jos muuttais takas kotipaikkakunnalle, siellä ainakin sukulaisia (jotka aidosti välittää ja ovat kiinnostuneita minusta), mies tuskin mukaan lähtis, kun täällä työ ja ne perhettäkin tärkeämmät harrastukset...


Lilian - 24.06.2009 - 09:41

Minulla on vähän sama homma. Meillä on paljon tuttuja ja kavereita, mutta minusta tuntuu, että jos haluan/haluamme heitä nähdä, on minun aina tehtävä aloite. Kutsun mielelläni ihmisiä meille syömään ja istumaan iltaa ja pyydän kavereita kaupungille kahville tms, mutta jossain vaiheessa alkaa tökkiä, kun vastapalvelusta ei ikinä kuulu. Meitä ei koskaan pyydetä mihinkään syömään.

Meillä menee miehen kanssa tosi hyvin ja ollaan toistemme parhaat kaverit ja tehdään paljon asioita yhdessä parheenä (meillä on kohta 2.5v lapsi), mutta kyllä sitä kaipaa muitakin ihmisiä. Ja minä kaipaan varsinkin tyttökavereita, joiden kanssa voi puhua tyttöjen jutuja, kun ei miehen kanssa kuitenkaan ihan kaikesta viitsi puhua.

Minun on myös tosi vaikea tutustua ihmisiin. Tai on helppo ryhtyä jutusille, mutta siitä se ei sitten etene mihinkään. Esim kun olin lapsen kanssa kotona, oli helppo jutella muiden äitien kanssa esim avoimessa päiväkodissa, mutta en osannut ehdottaa mitään sen enempää, vaikka olisin halunnut eikä se toinenkaan ehdottanut. Minulle on kyllä sanottu, että vaikutan aina siltä, etten kaipaa ketään enkä mitään. Vaikutan kai vähän ylpeältä ja itseriittoiselta, joten minun se 'työ' pitäisi tehdä, mutta kun se on niin vaikeaa.....

Tulipas vuodatettua.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|