Olen kolme kuukautta sitten eronnut ex-avomiehestäni ja meillä on puolivuotias tyttö.Seurustelimme kolme vuotta. Muutuin raskauden ja vauvan syntymän jälkeen ihmisenä todella paljon ja kaikki miehessäni alkoi ärsyttää. Hän kävi yötyössä, nukkui kaikki päivät ja vielä illalla otti pikku torkut ennen töitä. Töitä hän teki paljon muttei kotona auttanut juuri missään,mitä nyt joskus ruokaa teki tai kävi kaupassa.. Kaikki roskat ja vaatteet jätti lojumaan pitkin kämppää vaikka pyysin häntä korjaamaan edes omat sotkunsa.Elämä oli todella rankkaa ja tuntui että olin yksinhuoltaja yhdessäkin,koska mies ei osallistunut yhtään vauvan hoitoon. Hän on myös erittäin äkkipikainen humalassa ja on hajottanut paikkoja ym.. Raskaana en vain osannut lähteä. Olen itsekkin kyllä erittäin temperamenttinen luonne ja saatoin monesti myös itse saada aikaan sen että hänellä meni hermot. Suurimmaksi osaksi hän kuitenkin käyttäytyi suht rauhallisesti.Hän halusi myös aina olla oikeassa ja väittelimme todella paljon asioista. En ole varma teinkö virheen kun lähdin tytön kanssa vai olisiko pitänyt mennä pariterapiaan ja yrittää vielä?
VASTAUKSET:
CQ - 11.06.2008 - 22:15
No mikä estää vielä yrittämästä?
hmmm - 12.06.2008 - 07:39
musta on aina turha erota -heitetään nyt vaikka- vuoden sisällä lapsen syntymästä, ellei mies äidy väkivaltaiseksi tai ilmene jokin muu todella vakava syy. Vaikeiden aikojen (siis juuri esim lapsen syntymä, läheisen kuolema, rakentaminenkin on monelle sellainen) yli vaikka kärvistellään ja erotaan vasta sitten, jos arjen palattua suhde tuntuu edelleen huonolta. Kun "kriisitilanne" on vielä päällä, niin ihminen tekee huonoja ja hätiköityjä ratkaisuja. Tuntuu että todella monet eroaa, kun vauvat ovat lähes vastasyntyneitä. Eikö siinä tilanteessa tajua, että se on todellakin poikkeustilanne, eikä kestä edes kovin kauaa. Suhteen pitäisi kestää takapakkiakin.
kaduttaa - 12.06.2008 - 09:16
enemmän mitä enemmän aikaa kuluu, kannatta yrittää korjata asia jo lapsenkin vuoksi siis niin että vanhempien keskeiset välit olisivat hyvät.
esikko - 12.06.2008 - 09:19
Samaa mieltä kuin hmmm eli ettei hätiköty ero heti lapsen syntymän jälkeen välttämättä ole aina se paras ratkaisu vaikka voikin olla helpoin. Eri asia tietysti jos parisuhteessa on henkistä/fyysistä väkivaltaa, sellaista ei pidä kenenkään sietää.
Meillä on 10kk tyttö eikä elämä ole aina helppoa. Varsinkin muutama kk sitten oli vaikeaa, tyttö valvoi yöt, itki päivät ja kotona oli ainainen kaaos. Mä olin ihan loppu, mikä tietysti heijastui parisuhteeseen (mä nalkutin ja olin pahalla päällä, mies sulki korvat ja koitti kestää...) mutta meillä asiat puhuttiin, mies alkoi valvoa öitä välillä ja me raivattiin elämästä aikaa omille menoille ja yhteiselle ajalle.
Lapsiperheessä tulee varmaan väkisinkin riitaa juuri kotitöistä (jotka yleensä jää kotona olevalle äidille) ja vanhempien omasta ajasta mutta heti ei kannata luovuttaa. Ehkä teidän tapauksessa pieni tauko on paikallaan, molemmat saa etsiä itsensä uudestaan (mahdatteko olla melko nuoria...?) mutta ehkä kannattaisi vielä antaa suhteelle mahdollisuus? Onhan siellä äidin ja isin kuoren alla kuitenkin vielä ne samat ihmiset, jotka 3v sitten rakastuivat 
ellu - 12.06.2008 - 13:28
Kiitos vastauksistanne!Olemme molemmat melko nuoria.Minä 22 ja mies 26.Pitää yrittää puhua näistä asioista enemmän exän kanssa. Itse en ole koskaan kunnolla nähnyt normaalia parisuhde-elämää.Olen itse eronneesta perheestä,jossa tunteet ovat olleet hyvinkin ristiriitaisia.Äiti yksinhuoltajana koko elämäni.Satunnaisia miessuhteita vain.Täten on vaikea yrittää muodostaa itse sellaista suhdetta,kun ei ole mitään mistä olisi saanut mallia.Tiedän että kaikki on itsestä kiinni minkälaisen elämän haluaa,mutta tuntuu että tietyt asiat ovat jotenkin alitajunnassa. En haluaisi että oma lapseni joutuisi kokemaan saman,vaikka isä nyt ei niin ihanne ainesta olekkaan. Ehkä itselläni on hieman vääristynyt kuva oikeanlaisesta parisuhteesta ja vaadin mieheltä ehkä liikaa. Oman pään sisällähän se onni kuitenkin on.Onko kellään samoja fiiliksiä suhteesta?
näin mulla - 12.06.2008 - 23:11
Mulla taasen päinvastoin. Erosin odottaessani tokaa.
Tuota ratkaisua en ole katunut. Nyt erosta on jo useampi vuosi ja kauhulla ajattelen mitä lasten elämästä olisi tullut siinä parisuhteessa. Minkälaisen mallin perhe-elämästä olisivat saaneet ja minkälaisen miehenmallin. Puhumattakaan siitä että äippä jatkuvasti pinna kireellä iskän tempauksista.
t. päivääkään en kadu
olipas - 14.06.2008 - 18:03
aloitus kuin mun elämästä. Ihan sama tilanne vielä pari kuukautta sitten. Nyt erottu ja onnellinen siitä
ellu - 14.06.2008 - 18:45
Niin kyllä mullakin on nyt helpompi hengittää kun ei asuta enää yhdessä.
VASTAA
VIESTIIN
