PERHEKERHO KESKUSTELUT - RASKAUS & ODOTUS

Mitä odotatte äitiydeltä?

vierailija - 23.09.2009 - 11:44

Laitan nyt tänne puolelle kysymyksen, kun teitähän tämä eniten koskee (tämä aihe koskee nyt lähinnä ensisynnyttäjiä, mutta muutkin voivat kommentoida)
Tuolla muilla palstoilla olen huomannut, kuinka äidit pitävät monesti sitä jotenkin harvinaisena, että joutuvat valvomaan vauvan vuoksi monta yötä putkeen, ja olemaan jopa vuosia ilman täysiä yöunia. Sekin joillekin tulee yllätyksenä, että ystäviä ei enää niin paljon näe, ja mies tuntuu olevan paljon poissa. Seksi ei väsymyksen takia ehkä kiinnosta moniin kuukausiin (ei ehkä vuosiin), ja miehen kanssa menee välit kireiksi, kun asiasta ei osata puhua.
Jotkut taas yrittävät pitää tiukasti kiinni siitä entisestä elämästä, ja hokevat, ettei minkään tarvitse muuttua lapsen myötä. Lapsi mummolle, ja itse baanalle, tai miehen kanssa raskauden vuoksi tekemättä jääneelle häämatkalle. Kun lapsi on tarpeeksi vanha, niin sitten äkkiä hoitoon, että äiti pääsee töihin ja saadaan taas elintaso ennalleen.
Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa, enkä niihin halua puuttua, mutta olisi kiva tietää, että minkälaisia ajatuksia teillä tulevilla äideillä on? Millaista äitiyttä odotatte, ja mihin olette valmistautuneet? Mistä luovutte mielellänne, ja mitä odotatte saavanne tilalle?

VASTAUKSET:

Lilian - 23.09.2009 - 12:01

Minun on sanottava tähän omalta osaltani se, että ilmeisesti odotin, että vauvan kanssa tulisi olemaan paljon vaikeampaa kuin sitten olikaan. Olin siis valmis luopumaan todella paljosta ja olemaan kuin nukkuneen rukous valvottujen öitten jälkeen.

Meillä on nyt 2.5 -vuotias ja olen yllättynyt siitä miten helppoa kaikki loppujen lopuksi olikaan. Tietenkin olin todella väsynyt jossain vaiheessa ja olen ollut paniikissa ja yksinäinenkin, mutta kun olin odottanut sitä, ei se ollut niin kamalaa ja asenteestahan se on pitkälti kiinni. Lisäksi minulla on maailman mahtavin mies, joka ymmärsi väsymykseni jne ja teki kaikkensa, että minulla olisi paremmin asiat.

Tiuku - 23.09.2009 - 12:03

Olisihan se ihanaa, jos vauva olisi rauhallinen ja omaisi hyvät unenlahjat (kuten isänsä), jolloin ei tarvitsisi valvoa pitkiä öitä joka päivä, mutta en todellakaan sellaista odota. En myöskään odota, että tuleva isä valvoisi yhtäkään yötä, koska hänellä on kuitenkin opiskelu ja sen ohella työharjoittelu meneillään, kun vauva syntyy, enkä halua rasittaa häntä yhtään enempää. Eli kyllä mie kovasti ainakin pyrin siihen, että mie sitten valvon vaikka kolme viikkoa putkeen, jotta mies saa nukkua ja vauva on tyytyväinen (: Eri asia sitten onkin se, että jaksanko mie sitä, mutta sen näkee sitten.

Ystäviähän minulla ei ole, joten eipä ne voi vauvan tulon myötä kovin paljon vähentyä. Ehkäpä voisin saada jopa uusia vauvan myötä, jos oikein tuuri kävisi (:

Seksistä olemmekin jo miehen kanssa puhuneet ja juurikin siitä, että miehän en varmaan halua seksiä enää koskaan kun vauvan synnytän Ja kyllä mies kovasti ainakin sanoo, että harrastamme sitä tasan sitten, kun minusta tuntuu hyvältä. Eli eiköhän tämäkin asia ole varsin hyvässä kunnossa - ainakin tällä hetkellä.

Se kyllä taitaa olla totta, että mies tuntuu olevan paljon poissa. Nyt jo tekee normipäivät välillä tiukkaa, entä sitten kun mies aloittaa työharjoittelun vartijakoulutuksessaan ja tekee niitä 16 tunnin työpäiviä ja tulee sitten kotiin juuri ja juuri nukkumaan ja lähtee sitten taas..

Tässä nykyisessä elämässäni ei ole yhtään mitään, johon palata. Ei ole ystäviä, ei harrastuksia tai muita menoja, hyvä että päivät saan kulumaan. Eli minulla tämä vauva tuo sen elämän minulle, joten miksi haluaisin siitä mahdollisimman nopeasti eroon (:

Minulla kun ei ole töitä nyt eikä ole kuin yo-paperit alla, niin ei nuo minun työmarkkinat kovin hyviltä näytä. Ja olen niin laiska töitä etsimään, joten ei minulla kyllä sinnekään mikään kiire ole, joten jos vain rahatilanne antaa myöten, niin enköhän mie hoida lasta kotona aika pitkään.

Enpä mie sitten tiedä mitä muuta vastaamaan, kun tosiaan ensikertalainen olen etkä muita "kysymyksiä" antanut (:

Tiuku - 23.09.2009 - 12:09

Lilianin viestistä tuli mieleen se, että miekin hieman kammoilen sitä, että tästä varmaan tulee todella vaikeaa. Juurikin sen takia, että mie olen aikalailla yksin vauvan kanssa, kun mies tosiaan opiskelee/tekee pitkiä työpäiviä eikä hänen lisäksi ole lähettyvillä kuin anoppi *

Eikä minulla ole kokemusta päivittäisestä vauvanhoidosta, niin pelkään, etten vain osaa tai mie teen jotain pahasti väärin. Lisäksi pelkään sitä, että miulla ei vain hermot kestä pienen lapsen kanssa..

* Minulla on kyllä varsin hyvä suhde anoppini kanssa, mutta pelkään että mie tulen tekemään vauvan kanssa kaiken hänen mielestä väärin, joten sen takia en kovin mielellään haluaisi hänen puoleen kääntyä, jos tulee ongelmia.

tuikku - 23.09.2009 - 12:23

Minulla on ennestään jo yksi lapsi. Ehkä se eniten yllätti, kuinka paljon äitiyteen kuuluu piiiiitkä pinna. Ja siis myös silloin, kun väsyttää tai on muuten huono olla. Räjähtäminen, huutaminen tai hermostuminen ei paljoa auta. Kun vain osais olla hermostumatta yhtään mistään, niin olis elämä tosi helppoa Ja mä en edes mielestäni ole erityisen räjähtävää/hermostuvaa tyyppiä.

Tuohon aloitukseen ehkä sen verran, että ei elämän tarvitse tietenkään täysin muuttua lapsen myötä. Pitää vain asettaa asioita tärkeysjärjestykseen eli mistä olen valmis luopumaan ja mikä on sellaista, mistä ehdottomasti haluaa pitää kiinni: harrastuksista, parisuhdeajasta, työssäkäynnistä ja siten elintasosta, kavereista, kodin kunnossapidosta jne. Alussa ehkä näistä kaikista

Yöunet olis kyllä kiva saada takaisin nimimerkillä "1,5v herää edelleen 2 kertaa yössä ja herää klo 6"

Emppu - 23.09.2009 - 13:35

Hyvä keskustelun aihe!
Itselläni yks lapsi entuudestaan ja toista odotan.
Se oli minulle yksi yllätys muiden joukossa kuinka luontevasti sitä äitiyteen kasvoi!
Alussa toki oli hieman identiteetti kriisiä ku sitä on niin mahottoman kiinni pienokaisessa ( ihan kirjaimellisestikki jos imettää ), koin et oli hyvä päästä välillä käymään jossain ihan vaikka pikaseltaanki ni ihan vaan ittesä kans. Sitte tuli myös semmonen " lehmä - olo ", heh heh.
Yllätys oli myös se kuin sitä oli kippee pari eka kuukautta ja piti koittaa jaksaa ( kukaan ei ollu kertonu että sitä voi revetä huisin pahasti ja et jälkivuodot voi kestää.. ).
Luottakaa vaan siihen et kyllä te ossaatte, se on varmastikki semmonen luonnon oma juttu ja ku se on oma vauva niin sen oppii hyvin pian tuntemaan ihan läpikotaisin.
Äitiys on antanu mulle suunnattoman paljon, en ois osannu kuvitellakkaan! Niin hienoa kaikkine tympeyksineenki!
Moniki puhuu vielä esikoistaan odottaessa et pidän kyllä kii kaikesta mitä ennen lasta mut ei sitte kuitenkaan, ku huomaavat, ettei ole tarvis. Lapsi tuo niin paljo uutta ja ihanaa et miksi niistä vanhoista edes niin kiinni pittäis pitää. Lapset on meidän elämässä niin vähä aikaa pieniä...
Ite en sillo ihan näin jyrkästi ajatellut edes mut oon kyllä luopunu enemmästä ku aattelin ja sen oon tehnyt vain siksi että oon ollut mieluummin oman rakkaan perheen kanssa. SItä mieltä kuitenki et pakko jotaki omaa olla esim. joku harrastus ettei aivan äippänä vaan : ) niin ja hei parisuhetta pitää vaalia ehottomasti!!

Tipsula81 - 23.09.2009 - 16:34

Odotan ehkä kauheampaa, mitä se tulee (ehkä) olemaan. Mietin kauhutarinoita syynnytksestä, koska yhtään helpon synnytyksen tarinaa kukaan ei ole kertonut, vain näitä : se on kuolemaksi tyylisiä, en ylläty jos tulee koliikkia, ei nukuta, ei syödä, ei osata imettää......minun täytyy sanoa, että baanalle ei ainakaan ole ikävä, 28 vee olen, ja tuolta reilu 10 vuotta sitten aloitettu ja koettu baanaelämä on jääny. En oo pariin vuoteen saanu itteeni innostumaan edes baareista, mieluummin hiimailen kotona, kuuntelen musiikkia ja siemailen viiniä (en tietenkään nyt!). Siis mie olen muuttunu mielettömäksi kotihiireksi, jotkun kaverit ei ymmärrä miksen jaksa/halua "bilettää" (äääliö sana) ja lapsen saaneet taas, että nauti nyt kun voit…?!?, mutta entä jos en yksinkertaisesti nauti enää baareissa luuhaamisesta ja krapula-aamuista, jospa olen itse ne jo kokenut tarpeeksi. Omasta mielestäni lapsuus mulla oli riittävän pitkä, leikin kyllä barbeilla sinne asti kun leikitytti, eikä ollut siitä vaiheesta kiire pois. Myös on tuota nuoruus ja aikuiselämää tullut kokeiltua monen huonon ja hyvän kanssa, kunnes löytyi kolmisen vuotta se itse "täydellisyys", jonka myötä oon niin seesteinen ja tasapainoinen. Ja joka jaksaa kuunnella ja hyvin. On siis valmistauduttu siihen, että valvottua tulee, onneksi mies ei ole mikään (todellakaan) baarikärpänen vaan aikamoinen kotihiiri hänkin.
Se on päällimmäisenä sanottava, että kun äitiydestä puhutaan, lapsen saaneet tuovat aina, siis aina, (mitä minä olen kuullut sivukorvalla tutuilta ja tuntemattomilta) ne "negatiiviset" asiat. miten kaikki on vaikeampaa, raskaampaa, väsyttävämpää, riidellään eikä ole seksiä eikä mitään elämää jne. jne. No joku taas sanoo että kun olen vielä konkreettisesti ilman lasta niin helppo ajatella näin.. Miksei tuoda esille sitä, (mitä myös minä odotan äitiydeltä) ensimmäistä hymyä, ensimmäistä kunnon yöunta, lapsiarkea, pyykkäämistä (joo se on musta kivaa), ensimmäistä konttausta, askelta, sanaa. Miten paljon eri tavalla elämä on rikkaampaa, arjessa ja matkaillessa ym. Ei kai se äitiys ole vain sitä että laahustetaan maidon ja kakan hajuisena tukka limaisena WC:n ja makuuhuoneen, ehkä jopa keittiön väliä, kun ukkokin on jo karannut paremmille "metsästysmaille". Odotan äitiydestä sitä ylpeyttä ja nautintoa ja onnea, minkä se tuo kaikkine kauheuksineenkin tullessaan.

anette - 23.09.2009 - 17:30

Odotan unettomia öitä ja pitkiä päiviä synnytyksestä en osaa mitään sanoa, kun se päätös tehdään mun puolestani, että käynnistetäänkö vai sektio. Kai se sattuu, mutta se on sitten sen hetken murhe.

En nyt tiedä, että mistäkö luopuisin niin mielelläni.. en ole ollut mikään bilehile ikinä, joten siitä ei voi vähentää. Harrastuksia mulla on kaikennäköiset ompeluprojektit, joten luonnollisesti niille ei jää nyt aikaa, ainakaan muutamaan vuoteen.

Mitä sitten lapsesta odotan saavani? Oman perheen, vastarakkautta jossakin muodossa. Jotain sellaista, mitä ei voi kaupasta ostaa tai helpolla saada.

Mun mielestä on aika inhaa ja kapeakatseista kritisoida sitä, mikä joillekin tulee yllätyksenä... koska väistämättä jokin asia tulee yllätyksenä, eikä se henkilö välttämättä muuten ole "tyhmä", kun ei nyt sellaista osannut odottaa. Antaa kaikkien kukkia vaan...

Vadelma - 24.09.2009 - 10:18

Täällä kans yks joka oottelee toista lasta Pyörin myös vauva-puolella ja oon huomannut saman että on kaikenkaltaisia äitejä, eri lähtökohdista ja eri luonteisia, välillä toki mietityttää että kuinka ne ajattelee. Kaikki ei kuitenkaan kuulu edellämainittuihin kasteihin, mukaanluettuna minä.

Ite olin kans varautunut paljon pahempaan mitä se elämä vauvan kans sit lopulta on ollutkaan. Odotin kauheita kipuja synnytyksen jälkeen, unettomia öitä, että vauva ei syö kunnolla, enkä osaa imettää, että on koliikkia ja kaikenmaailman tauteja ja tuntien kiukkukohtauksia...

Kirjoitin jopa varmaan 10 sivun vauvanhoito "ohjeet" itselleni, missä oli siis pähkinänkuoressa kaikkea mahdollista, kuumeen hoidosta kylvetyksiin jne. Eipä ole kertaakaan tullut luettua vielä, eikä meidän vauvalla ole ollut edes nuhaa ja nyt on 7kk. Muutenkin on ollut kyllä oikein mukava ja kiltti vauva kaikenkaikkiaan, ei mikään nukke, hänellä on kyllä oma persoonansa ja tempperamenttiäkin, eikä nuku öitään kokonaan, ja osaapa tuo myös kovaan ääneen ilmottaa jos joku ei oo hyvin mut tarkoitan, et olin varautunut pahempaan.

Nyt sit ootellaan taaperovaihetta kun lähtee liikkeelle (nytkin kyllä siis ryömii) ja mitä se tuo tullessaan ja samaten pikkusisaruksen syntymä ja vähän yli vuoden ikäero

Mut nuo stereotypiset lausahdukset kuten "nauti vielä kun voit" jne on mulle kans aivan turhia, koska en viihteelle ole kaivannut sitten pätkääkään ja niitä ystäviä joita mulla vähän on, näen kyllä siinä missä ennenkin. Ja miehestä kans täällä ollut suuri apu ja tuki, ja suhteemme on lapsen tulon jälkeen vaan parantunut Ei siis pelkkää juhlaa ole, on myös väsymyksen hetkiä ja riitoja, mut suhde ei ole missään nimessä huonontunut lapsen tulon myötä vaan päin vastoin. Seksiä on siinä missä ennenkin (eli muutaman kerran viikossa) ja yhtä hyvää on myös kun ennenkin ja ihan normaalisti tekee mieli, eri asia vaan jaksanko aina, mut ei kukaan aina jaksa, eli tuokin juttu oli yleistystä ja tabu mun näkökulmasta Niin ja tuli mieleen vielä semmonen lausahdus joka mulle jäi mieleen omasta esikoisen odotusajastani, että "älä nyt valita väsymyksestä, valita sitten kun on vauva syntynyt, sillon oot paljon väsyneempi!" No tuokaan ei mulla pitänyt paikkaansa. Koskaan en oo niin väsynyt ollut kun odottaessa, sillon tunne oli jotenkin lamaannuttavaa. Ja nyt sama homma kun toista odotan. Vauva ei oo mua niin väsyttänyt vaikka toki sitäkin on ollut. Kiloja mulle on jäänyt ja nyt tulee raskauden myötä lisää ja se vähän kauhistuttaa, eli kaikki ei ole auvoistakaan mut eipä oo juuri valittamistakaan.

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti: