Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - RASKAUS & ODOTUS


| Vastaa viestiin | RASKAUS & ODOTUS |

Kauanko olette kotona?

odottaja - 09.09.2009 - 22:36

Äitiyloman pärjää jotenkin,mutta kotihoidontuki niin olematon
Lainaa talon verran ja auto päälle.
Vanhemmat lapset tarvitsee vaatetta yms.koko ajan jotain.
Kun ei tahdo tuo "suht"hyvä palkkakaan riittää.
Miten olette asiat hoidelleet?
Joudun työni puolesta jäämään ennemmin äitiyslomalle vaarallisten aineiden vuoksi ja sekin vielä vähennetään vauva ajasta.
Ja me kun ollaan niin vauvaa odotettu,että lotto kun tulisi niin kotona olisin 10vuotta


VASTAUKSET:


Rakel - 10.09.2009 - 07:50

Mietin eilen ihan samaa, mua harmittaa että ne äitiysajan rahat tulee v. 2007 verotuksen mukaan, ko mulla oli sillon pienempi palkka ko nyt. Tuntuu et ihan epäreilua (vaikka eihän se edes ole), haluaisin olla kotona pitkään mutta luulen että talous ei anna periksi, vaam viimeistään vuosi vauvan syntymästä täytyy palata duuniin


joku - 10.09.2009 - 07:57

Rakel: Äitiyspäiväraha voidaan laskea myös uudempien palkkatulojen mukaan.

Katsopa kelan sivuilta "jos tulosi kasvaneet vähintään 20%" :
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/300307125754HL?OpenDocument


Minä - 10.09.2009 - 08:17

hain rahaa viimeisimmän 6kk tulojen mukaan ja kannatti!

Meillä joudutaan menemään töihin kun nuo 'paremmat' rahat loppuvat eli ennen kuin vauva on sitä yhtä vuotta. Harmittaa jo nyt vaikka vauva ei ole vielä edes syntynyt, mutta taloudellinen tilanne ei muuta salli:laina on hoidettava että on katto pään päällä ja ollaan kumpikin miehen kanssa aika pienituloisia.


Menen - 10.09.2009 - 08:42

töihin kun tavallinen äitiysloma loppuu - kuten aiemminkin. Ei ole taloudellista mahdollisuutta jäädä kotiin ja töihin meno on ihan mukavaa. Työpäivät eivät ole niin pitkiä, että tuntisin (kamalan) huonoa omaatuntoa asiasta.


Tiitus - 10.09.2009 - 09:02

itte aion olla kotona siihen asti kun tää kakkonen on sen kolme vuotta. Mies opiskelee ja minä kotona eli ei rahassa ryvetä mutta hyvin pärjää silti pelkällä työmarkkinatuella ja kotihoidontuella Jos nytteki pärjätään vanhempainrahalla ja miehen nolla tuloilla


Krisse - 10.09.2009 - 09:06

Oon ollu nyt kotona reilut kaksi vuotta kuopuksen kanssa ja uus äippäloma alkaa lokakuussa. Meinaan hoitaa mukulat kotona ihan ne maksimit. Eli seuraava saa täyttää kolme ennen kuin menen töihin.

Olin esikoisenkin kanssa kotona kolme vuotta(esikko nyt 8), vaikka sillon tulot oli niin pienet kuin vain voi olla.

Tiukkaa tulee toki olemaan, kun talon rakentaminenkin alkaa keväällä... Ollaan laskettu ja laskettu rahoja ja tiukalla säästämisellä pystyn hoitamaan muksut kotona.

Olen miettiny myös omaa jaksamistani jos töissä kävisin kun nuorimmat on pieniä. Olisi se rankkaa. Kaikki mahdolliset valvotut yöt yms sairastelut. Kotona ollessa on koko päivä aikaa kotihommille, lapsille ja kaikelle arjen asioille. Jos kävisin töissä, niin eipä siinä montaa tuntia jäis työpäivän jälkeen yhdessä olemiseen, kun pitäis jo nukkumaan mennä.

Olisin itse varmaan tosi väsynyt ja ressaantunut jos en saisi kotosalla olla.

Huomioikaa! En pidä töissä käyviä äitejä yhtään sen huonompina kuin kotona oleviakaan!! Ihmisiä on erilaisia ja tuloja myös! Tämä on vain meidän perheen valinta ja minun mielipitteni omasta elämästäni.


Raakku - 10.09.2009 - 09:10

Tarkoitus olis olla kotona ainakin siihen asti että nuorin on 2v ja esikko 3v. On se lapsi vaan vielä niin pieni ja avuton kun äitiysloma päättyy, ei haluta viedä niin pientä päiväkotiin vakituisesti.

Senttiä pitää vähän venyttää kuten nytkin kun olen ollut hoitovapaalla, mutta kun turhista tinkii niin ihan hyvin pärjää. Kotona ollessa säästyy selvää rahaakin kun on enemmän aikaa. Eikä se päivähoitokaan ilmaista ole... Varsinkin kun lapsia on 2 niin aika ison loven tuloihin tekee jo pelkät hoitomaksut varsinkin jos haluaa tehdä osapäivätyötä ettei lapsien hoitopäivät veny niin pitkiksi.


sanna - 10.09.2009 - 09:46

Me ollaan ajateltu, että jompi kumpi on kotona ainakin siihen asti, että lapsi on 1-vuotias, vaikka onhan 1-vuotiaskin vielä tosi pieni. Katotaan varmaan vähän tilannetta sitte lähempänä. Mä valmistuin just ja ois tarkotus etsiä koulutusta vastaavaa työtä äippälomalla niin riippuu vähän siitä työn löytymisestäkin, että mitä tehdään.


Sunflower - 10.09.2009 - 10:26

Esikoinen meni hoitoon kun oli 1v2kk, tästä kakkosesta toivoisin että voisin olla muutaman kuukauden kauemmin kotona. Palasin esikoisen aikaan töihin pienemmällä tuntimäärällä (30h/vko) ja vuorotyöläisenä tarkoitti lapselle vain 2 hoitopäivää/vko. Tuolla osittaisella tuntimäärällä palaan töihin sitten aikanaan tämänkin äitiysloman jälkeen. Se ratkaisu oli meille paras. Sillä palkalla jo elettiin ihan hyvin, onhan hoitomaksutki pienemmät. Ja lapsi saa olla kuitenkin suuremman osan ajastaan kotona.


AnnaE - 10.09.2009 - 22:54

Me ollaan ajateltu, että otetaan puoli vuotta - vuosi lyhennysvapaata lainoista ja maksellaan vaan korkoja, sitten kun äitiysloma loppuu, niin saa pikkuinen olla kotona vähän pitempään, muttei kuitenkaan jouduta taloudellisesti ahdinkoon. Tuntuu kamalalta että vauva joutuisi päiväkotiin isoon lapsiryhmään ennen kun osaa edes kävellä, mutta aika näyttää minkälainen taloudellinen tilanne meillä silloin on, tällaisia ajatuksia tällä hetkellä.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|