Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - MATKAILU & MENOVINKIT


| Vastaa viestiin | MATKAILU & MENOVINKIT |

Viherlaakso Jyväskylässä lopettaa toimintansa

paikallinen - 10.06.2008 - 07:40

Jyväskylän Energia ostaa satu- ja seikkailumaa Viherlaakson. Kaupassa energiayhtiölle siirtyy Viherlaakso Oy:n osakkeet, Kammi-rakennus sekä yli kahden hehtaarin maa-alue.

- Meille on maa-alue tärkein. Haluamme pitää sen energiatuotannon käsissä. Tonttia voidaan hyödyntää jatkossa esimerkiksi Rauhalahden voimalan polttoainevarastona, sanoi Jyväskylän Energian toimitusjohtaja Juha Lappalainen maanantaina.

Jyväskylän kaupunginhallitus siunasi kaupan maanantaisessa kokouksessaan. Kaupan ehtona on, että toisen puolikkaan Viherlaakso Oy:stä omistava Fortum myös myy osakkeensa ja omistamansa maa-alueen Jyväskylän Energialle.

- Kaupungilla ei ole intressiä toimia Viherlaaksossa, koska se ei liity kaupungin perustoimintaan eli palveluiden tuottamiseen. Lisäksi toiminta on tuottanut meille jatkuvasti tappiota, totesi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskinen (sd.) kokouksen jälkeen.

Hänen mukaansa Viherlaakson myyminen on osa Jyväskylän kaupungin isoa ohjelmaa, jossa kaupunki pyrkii eroon omistamistaan tiloista, joilla ei ole yhteyttä palveluiden tuottamiseen.

Viherlaakso avaa ovensa 26. kesäkuuta ja on avoinna elokuun loppuun asti. Muun muassa Hilarius Hiirestä tunnettu satu- ja seikkailumaa Viherlaakso aloitti toimintansa alueella vuonna 1996.


VASTAUKSET:


hanski - 30.06.2008 - 15:03

Surku
kiva paikka

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|