Teimme eilen sen vaikean päätöksen, että 10-vuotias, esikois"lapsemme" lähti viimeiselle matkalleen. Paljossa ehti tuo ihmisen paras ystävä olla mukana ja nyt on suuri tyhjä paikka kotona ja sydämessä. Noutajamme ei elämänsä aikana sairastanut muuta, kuin syöpää joka todettiin tänä keväänä. Se vei lopulta voimat ja halusimme, että hänen on parempi olla. Tähän asti perheemme on vain kasvanut. Tämä oli ensimmäinen menetys. Yhtä sielua pienempänä perheenä jatkamme eteenpäin, "esikoistamme" koskaan unohtamatta.
VASTAUKSET:
Elviira - 17.06.2008 - 16:42
Se kymmenen vuotta tuntuu niin lyhyeltä ihmisen elämään verrattuna,mutta tosiaan siihen mahtuu niin paljon.Itse olen joutunut kaksi koiraani saattelemaan viimeiselle matkalle ja kovin on tuntunut tyhjältä sen jälkeen,ikäänkuin se lemmikki olisi vielä vieressä ja sitten ei kuitenkaan ole...
Voimia teille.
Meillä on taas pienet tassut tepsuttamassa,kolme vuotta olimme koirattomia.
Mötky - 17.06.2008 - 21:38
Osanottoni. 
Päätös tuntuu raskaalta, mutta tilanteessa pitää ajatella ystäväisen parasta. Sillä on varmasti ollut hyvä elämä, ja nyt kivut ovat poissa. Teilläkin ajan kanssa tilanne helpottaa, vaikka nyt raskasta onkin. Muistot kuitenkin elävät aina.
Meillä jouduttiin luopumaan syövän vuoksi muutama viikko sitten rakkaasta ukkelista aivan liian varhain, 4-vuotiaana. Vaikka vuosien varrella olen joutunut monesta koirasta luopumaan, se on aina yhtä vaikeaa eikä siihen totu koskaan. Voimia!
Tinkku - 18.06.2008 - 10:45
Osanottoni täältä myös.
Se on rankkaa, kun menettää rakkaan perheenjäsenen, vaikka se onkin eläin.
Meidän kymmenenvuotias salukimme kuoli tänä keväänä kesken juoksun.Kuolema tuli aivan yllättäin, me luultiin koiramme olevan vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta sydän petti.
Toisaalta meidän ei tarvinnut tehdä tuota suurta päätöstä, joka oli varmasti vaikea vaan luonto päätti meidän kohdalla.
Voimia!
vekara - 18.06.2008 - 21:01
Kiitos teille, elämä jatkuu, onneksi on noita muita ilonaiheita vielä tosi paljon...
Hau - 19.06.2008 - 22:28
Meidän rakas 15 vuotias sankarimme koki saman kohtalon talvella... Todettiin suuri syöpäkasvain massussa, ja tiesimme heti, mitä pitää tehdä,että reppanan on hyvä olla.. laihtui ja kuihtui, ei kipuja vinkunut..vieläkin tulee itku, kun ajattelen!
Mutta nyt koira lepää koivun alla lempipaikallaan, jossa sai kesäisin jahdata pehosia, ja hakea lammesta keppejä (noutaja)... eli kesämökillä on hautapaikka myös toisen koiravanhuksemme vieressä..
Ei ole vieläkään helppo ajatella kumpaakaan.. vaikka tuo toinen koira jouduttiin lopettamaan jo 10 vuotta sitten...melkeinm..
Kovasti tsemppiä ap:lle!!!
AH - 23.06.2008 - 18:02
Jaksamista! Meidän berni "esikoisemme" lähti luotamme yllättäen 8,5 vuoden iässä 20.6!
Emppu - 25.06.2008 - 20:00
Valtavan iso ja lämmin osanotto myös täältä 
Itse jouduin luopumaan vajaa kk sitten pikkukisustani, ja vaikeaa se oli. Nyt jaksaa kuitenkin muistella jo kauniita muistojakin, vaikka kyyneleet tuleekin aina silmiin kun ajattelee.
Teidän esikoisella on nyt kuitenkin hyvät oltavat, enää ei tarvi tuntea kipua tai särkyjä ja varmasti se jostain seurailee teidän tekemisiänne vielä 
VASTAA
VIESTIIN
