Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LEMMIKIT


| Vastaa viestiin | LEMMIKIT |

JA ONNELLINEN

Vapaa Kissa - 10.09.2009 - 03:59

Katselin tuossa alempana viestiä missä kauhisteltiin sitä että kissat riukuu nälkiintyneinä vastoin lakia ulkona. OLEN JÄRKYTTYNYT!!!
Siis haloo! Kyllä ymmärrän sen että kaupungeissa ja tiheästi asutuissa paikoissa kissoja ei saisi päästää vapaasti juoksentelemaan toisten pihoille mutta itsekin asun maalla ja voin ylpeänä sanoa että meidän kaksi kissaa juoksee vapaana ja onnellisina pihalla. Kumpikaan kissoista ei ole aliravittuja vaan ennemminkin liiankin lihavia kaikista niistä hiiristä joita ne pelloilta pyydystää ja sitten vielä ne ruuat ja herkut joita ne sisällä saa. Minun vanhin kissa täyttää ensi kuussa 16 vuotta ja on aina ollut vapaasti pihalla silloin kun on itse sitä halunnut. Jos pikaisesti tässä laskee niin meidän kylässä varmaan joka toisessa talossa on vähintään yksi kissa ja kaikki saavat vapaasti mennä minne haluavat. Ja ainut ongelma on että aina silloin tällöin pitää naapurin kissan kanssa ottaa yhteen ja katsoa kumpi on kulmakunnan paras kissa

Että näin meillä päin


VASTAUKSET:


Minnanen - 10.09.2009 - 08:43

Teillä päin ne kissattomat naapurit on varmaan ihan kaikesta samaa mieltä sun kans...


ush! - 10.09.2009 - 10:27

Meidän pihalle eksyessään naapurien vapaat kissat saavat äkkilähdön, vaikka kivittäen!


Minnanen - 10.09.2009 - 12:10

Sanon edelleen, että meidän kisu ulkoilee vapaana sinä päivänä, kun koiratkin juoksee "onnellisina ja vapaina" Jotenkin epätodellinen ajatus...


vapaa kissa - 10.09.2009 - 19:51

Itse asiassa meidän ja naapurin koirat kulkee vapaana ja tulee tervehtimään ku ollaan pihalla. Ja meidän kissojen reviiri ulottuu lähinnä pelloille ja parin naapurin pihoille joissa myös kissoja Ja minun mielestä niin kauan kun kellään ei kanttia ole suoraa tulla sanomaan että jokin asia haittaa, nii en aijo mitään muuttaakkaan

Ja ikään en ole pahaksi pistänyt jos meidän kissat ajetaan jonkun pihalta pois. Yksi naapuri tuli sanomaan että meidän kissat käy heidän pentukissan päälle kun ottivat uuden kissan. Sanoin naapureille että ei muuta kun säikäytätte ne kissat niin etteivät pihalle tule. Ja tyytyväisiä ovat olleet tai eivät kehtaa suoraa sanoa joka taas ei ole minun ongelma.
Toiset naapurit sanoivat että meidän kissoja on mukava seurata kun temmeltävät pellolla ja kirmailevat
Nii ja silloin kun muutimme, tuli naapuri kysymään että haittaako jos heidän koirat aina silloin tällöin piipahtavat myös meidän pihalla ja sanoin että ei haittaa


Minä vaaa - 11.09.2009 - 11:44

Meillä on 3 kissaa jotka myös saa juosta vapaana pelloilla kun asumme maalla


Repsis. - 11.09.2009 - 22:26

Joo.. Meilkin varmast naapurit hyppis ilosta tasajalkaa jos mein 10 kissaa ois ulkokissoja.. Kaks ulkoilee omal piha-alueel viritetyl narusysteemil ja se saa riittää. Ei tarvi murehtia jääkö auton alle,nappaako joku isompi petoeläin etc.


tamango - 12.09.2009 - 19:58

Heh..
Toivon meidänkin parinkymmenen kissan pysyttelevän mieluummin omalla puolella kuin menevän naapureihin.

Mut ainahan nuo kuitenkin metsästelevät, että vaikka ruokkii, niin turha on suurta lintujen määrää kotipihalle kaipailla. Rottia sunmuita sellaisia saisivatkin pyydystää vaikka ämpärikaupalla.


Minnanen - 14.09.2009 - 11:35

Aivan varmasti juu.


tuikku - 15.09.2009 - 14:34

Meidän pihalle vois jonkun kissa tulla vähän hiiriä metsästämään Minusta kissat suorastaan kuuluvat maalle ja omakotitaloalueelle vapaana juoksentelemaan. Ei tarvitsisi inhottavia hiirennakkeja viritellä kellariin

nimimerkki kissa-allerginen


Heh - 11.10.2009 - 18:32

Ihanko oot kysyny kissalta,et onko se onnellinen?

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|