Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAPSET


| Vastaa viestiin | LAPSET |

3v. ja yöheräilyt

eje - 05.09.2009 - 23:32

Kysyn teiltä hyvät äidit, että onko "normaalia", että melkein kolme vuotias poikani ei ole koko elämänsä aikana nukkunut täysiä yöunia? Muutama yö on mennyt yhdellä heräämisellä mutta keskimäärin heräilee neljä kertaa yössä. Pahimmillaan olen käynyt heräämisistä puhumattakaan hänen luonaan kahdeksan kertaa yössä. Kuusikaan kertaa ei ole todellakaan mikään harvinaisuus. Äänestä kuulen milloin täytyy mennä rauhoittelemaan/peittelemään. Joskus nukahtaa itsekseen mutta useimmiten vaatii minun käynnin huoneessa. Nukkui korvatulehduskierteen takia viitisen kuukautta vieressäni viime keväänä ja kesänä mutta lopulta homma meni ihan pelleilyksi. Sai kummallisia raivareita keskellä yötä mutta ne ovat onneksi väistyneet sen jälkeen kun siirrettiin taas omaan huoneeseen.

Alan olla aika väsynyt valvottuani kolme vuotta lapsen kanssa. Onneksi pikkusisko 1v. on nukkunut täysiä yöunia kahden kuukauden iästä lähtien paitsi millon saa hampaita tai on kipeä. Hänen yöheräilyt menevätä ohitse mutta esikoinen vain jatkaa tätä yörumbaa. Huomaan psyykkeeni muuttuvan. En enää jaksa nauttia lapsista, olen todella lyhytpinnainen ja raivoan pienimmistäkin jutuista. Onneksi saan unen päästä kiinni melko helposti heräilyjen välissä. Ehkä tilanne ei ole vielä kovin paha kuitenkaan.

Neuvolatäti vain sanoo, että toiset nukkuvat paremmin ja toiset huonommin. Eli ei mitään apua.

Onko kohtalotovereita??? Onko jotain unikoulusysteemiä enää tämän ikäisille? Tuntuu, että ei voi mennä edes töihin näillä unilla. Tai sitten pitäisi mennä jo yhdeksältä nukkumaan lasten kanssa samaan aikaan. Mutta kun ei se määrä vaan laatu!!! Se on se ongelma.


VASTAUKSET:


Vesihelmi - 06.09.2009 - 00:08

Tämä ei nyt varmaan paljoa lohduta, mutta tuttavani kertoi lapsensa alkaneen nukkua kokonaisia öitä vasta juuri ennen kouluun menoa.
Eli kohtalotovereita löytyy ja ilmiö on "normaali". Voisinpa auttaa paremmin, tiedän miltä tuo valvominen tuntuu pienemmässäkin mittakaavassa!

Voisiko siitä olla mitään apua että nukutte samassa huoneessa omissa sängyissänne?

Voimia ja parempia unia


Blue - 06.09.2009 - 08:43

Nukkuuko hän päiväunia paljon?
Joskushan hänen on nukuttava, koska jos hän on öisin hereillä... aivan jos, voihan hän olla täysin unessakin
Jos hän hereillä, hänen on pakko olla päivisin väsynyt.


eje ap - 06.09.2009 - 09:17

Nukkuu päikkäreitä 1h-1½ h. Olen yrittänyt rajoittaa tuohon tuntiin, jolloin nukahtaa illalla todella hyvin. Ehkä nukkuu hieman paremmin öisinkin mutta ei ole poistanut heräilyjä. Menee nukkumaan klo.20.30-21 ja herää klo.7.00-7.30. Nukkuu ne tunnin päikkärit.

Ollut aina huono nukkuja. Ensimmäisen vuoden aikana tuli 16 hammasta ja ajattelinkin aina, että kunhan näistä selvitään niin unetkin paranevat mutta kolmivuotissyntymäpäivä häämöttää jo.

Isänsä on huono nukkuja. Ehkä perinyt unigeenejä sieltä.
Mitä tähän nyt voisi sanoa? Täytyy kestää vaan. Kun saisi vaikka viikon olla vain ja nukkua silloin kun nukuttaa niin ehkä akutkin latautuisivat hieman. Joskus on yksi vähän parempi yö ( kaksi heräämistä ) ja tuntuu, että sen jälkeen on vain kahta väsyneempi. Pitäisi saada vähintään se viikko niin ehkä elämä olisi taas elämisen arvoista.


Koitahan - 06.09.2009 - 09:34

jättää päiväunet pois tai ihan vain pieniin max puolen tunnin nokosiin, niin jospa auttaisi. Tuo on varmaan raskasta. Itselläni myös 3v poika ja nukkunut kyllä vauvana hyvin mut nykyisin kyllä tulee omasta huoneesta meidän väliin vähintään kerran yössä, toisinaan on muutaman viikon jaksoja et ei tule vaan nukkuu täydet yöt ja taas parin kk jakso et joka yö, vähintään kerran tulee viereen, kannan hänet aina takaisin omaansa kun nukahtanut koska itse olen herkkäuninen enkä pysty nukkumaan kun pyörii vieressä levottomana. Sinä joudut puoliväsyneenä kuitenkin pyörittään arkea vielä 1 v kanssa joten varmasti väsyttävää....


Suhveli - 06.09.2009 - 09:44

Meillä tyttö täyttää kohta 5v, ja herää edelleen 1-2 kertaa yössä. Jos joskus otamme tytön viereemme nukkumaan, niin nukkuu koko yön heräämättä. Olen siis tullut siihen tulokseen, että turvaa hakee yöllisillä huuteluillaan.

Poika on ollut alusta asti parempi nukkuja. Vauvana heräili vain 4-5 kertaa yössä (tyttö heräili yli 10 kertaa), ja nyt isompanakaan (3v) ei herää kuin kerran (tulee silloin aina itse viereen).

Niin minäkin olen ajatellut, että toiset ovat vaan herkkäunisempia kuin toiset, ja herätessään yöllä kokevat turvattomuutta, ja siksi kaipaavat silittelyjä. Joskus, jos haluan nukkua yön paremmin, otan lapset viereeni tai menen heidän lattialleen nukkumaan.


eje ap - 06.09.2009 - 11:16

Olen yrittänytjättää päikkärit poiskin mutta yöunet vain huononevat siitä. Hyvä asia siinä on se, että saa itselleen vähän enemmän aikaa illasta. Sekin on mukavaa ja rentouttavaa.


tiny - 06.09.2009 - 13:30

siis oikeesti, mikä juttu tää on kun ollaan aina heti neuvomassa niitten päikkäreitten pois jättämistä?

pieni lapsi tarvitsee unta, piste.

jotkut harvat jättävät päiväunet pois jo hyvin aikaisessa vaiheessa mutta kyllä suurin osa 3 vuotiaista vielä ne tarvitsee.

ja nyt en haasta riitaa, ihmettelen vaan kun tuntuu että aina heti ollaan neuvomassa näin jos lapsi ei nuku öitään kunnolla, usein kun käy niin että lapsi nukkuu yöllä sitten vielä huonommin jos ne päikkärit jätetään pois.


hmm - 06.09.2009 - 15:03

Meillä ainakin parani yöunet välittömästi heti, kun päiväunet jäi pois noin 2-vuotiaana. Eli hyvä neuvo sekin, sopii joillekin. Ennen sitä heräs 3-10 kertaa yössä.
Vaikuttaa siltä, et teillä lapsi havahtuu tietyssä univaiheessa hereille eikä vaan pääse uudelleen uneen ilman apua. Unikoulutus auttais ihan varmasti, neuvolasta ois pitänyt apua jo saada apua ajat sitten..

Meilläkin 3v nukkuu yhä meidän kanssamme samassa huoneessa omassa sängyssään, joten sekin varmaan auttaa.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|