Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - JOULU


| Vastaa viestiin | JOULU |

Joulukuusigallup

BadMama - 06.12.2008 - 00:10

Milloin teille hankitaan kuusi? Aito havupuu vaiko tekokuusi? Milloin se kannetaan sisään ja milloin koristellaan?

Meillä oli aiemmin pikkuruinen muovikuusi, mutta eihän siitä lähtenyt sitä ihanaa jouluista tuoksua . Nyt on jo useampana vuonna hankittu oikea kuusi, joka aatonaattona kannetaan sisään ja lapset koristelevat sen.

Kun lapsia ei vielä ollut, poltettiin kuusessa oikeita kynttilöitä. Lasten myötä ne kuitenkin vaihtuivat kertaheitolla sähkömalleiksi .


VASTAUKSET:


jolian - 06.12.2008 - 08:23

oikea kuusi, hankitaan lähellä aattoa, yleensä aatonaattona sisään ja aattona koristellaan kaikki yhdessä.


Joyeux - 06.12.2008 - 09:23

Oikea kuusi ehdottomasta. Jouluaattoa edeltävällä viikolla käydään valkkaamassa metsästä ja kaadetaan. Aaton aattona sitten koristellaan. Sähkökynttilät on ja niiden lisäks jokunen oikea siellä ylempänä, joita saatan poltella aikuisten läsnä ollessa.


- 06.12.2008 - 10:20

ajattelin tuoda kuusen sisälle jo nyt.
Me ollaa joulu poissa kotoa ja haluan kuusen siitä huolimatta.. näin saadaan nauttia siitä pisemmän aikaa =)


Äiti-76 - 06.12.2008 - 10:32

Meillä on ollu muovikuusi jo jokusen vuoden. Eipä se sitä oikean kuusen tuoksua tuo, mutta allergisten lasten kanssa tää turvallisempi vaihtoehto. Sähkökynttilät tuohon kuuseen ripustetaan. Ihanaa, kun joku laittaa oikeita kynttilöitä!! Meillä ollut tapana kasata kuusi aatonaattona ja koristella saman tien. Joskus kasattu 22. päivä illalla lasten nukkumaan menon jälkeen, kun noita innokkaita apulaisia riittää!!


äiti vm-76 - 06.12.2008 - 12:21

Meillä on ollut aina muovikuusi, koska olen oikealle kuuselle allerginen. Joulun tuoksun saan sillä, että ostan jouluomenoita ja laitan ne vatiin pöydälle, siten niistä lähtee ihana joulun tuoksu.
Kuusi tuodaan varastosta sisälle 23.12 illalla, jolloin se koristellaan koko perheen voimin.


Jopu - 06.12.2008 - 13:31

Meillä on ollu 10 vuotta muovikuusi,iso semmonen,mutta tänä vuonna haluan aidon pienen kuusen.Tien toisella puolella myydään joka Joulu, joten haemme sen pojan reilu 5kk:n kanssa sieltä.Olishan siitä kiva tehdä perinne.
Ite muistan lapsuudesta kuinka haimme isän kanssa kuusen.Ja aina isä tinkasMua ärsytti se suunnattomasti!!!
Kuusen haluan koristella jo päiviä ennen Joulua ja otan sen sitten pois jo Tapaninpäivänä kun mun Joulufiilikset loppuu siihen.


Raakku - 06.12.2008 - 15:02

Aito ehdottomasti! Pitäähän se tuoksu saada tupaan. Sähkökynttilät kylläkin kun on toi koira.

Aattona tuodaan sisään ja koristellaan ennen Joulurauhan julistusta. Kotona jos ollaan niin haetaan ostarilta paria päivää aikaisemmin, mökillä käydään kaataa aatonaattona.


Lallu - 06.12.2008 - 15:37

Aito kuusi. Haetaan aaton aattona ja koristellaan aattoaamuna.
Sähkökynttilät täälläkin laitetaan.

jos sitä sitten ensijouluna olisi pikku apurikin laittamassa koristeita


Salmari - 06.12.2008 - 18:54

Aito kuusi. Yleensä ollaan jostain aina saatu. Melko pieni pitää olla, kun iso ei mahdu, mutta aito pitää olla.
Nyt tuossa meidän pihapiirissä on varmaankin sen verran hyvin pieniä kuusia, että siitä saadaan. Pitäisi kai jo kaataa, vai kuinka?


tassut - 06.12.2008 - 20:49

Oikea kuusi mökiltä. Kuljetettiin takakontissa latva
taitetttuna, mutta hyvin oikeni. Tuodaan sisään aatto-
aamuna ja lasten ulkoillessa laitetaan pystyyn ja ripustetaan sähkökynttilät. Lapset ripustavat sitten
muut koristeet, mm monia itse tehtyjä koristeita vuosien varrelta.


okki - 08.12.2008 - 12:55

Yleensä viikkoo ennen joulua kaadetaan ..jonkun puolitutun mettästä melkein luvan kanssa. Ja sisälle pari päivää ennen aattoa, jotta kerkee koristella sen hyvin! Ja niin kauan pidetään se kunnes jäljellä ole melkein mitään. Kissa raapi ja kiipeilee + taitetaan alimpia oksia jyrsijöille On sitten niilläkin joulusempaa!

Tosin tänä vuonna ei kuusta tule sillä olemme jouluviikon tunturi-matkalla.


Lumi - 09.12.2008 - 12:26

Oikea kuusi ehdottomasti. vaikka onhan siitä oma vaivansa..
Riippuu vähän ilmoista (ja siitä mitä naapurin metsästä löytyy ), mutta jos kuusi ei ole kovin luminen niin päivää ennen käydään kaatamassa ja laitetaan talliin lämpenemään. Sitten aattoaamuna kannetaan sisään ja siskon kanssa koristellaan.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|